Saapuminen kaukaisuuteen

Lähtö Balilta, 8 h välilasku Sydneyssä (jossa muuten nukuimme oikein lokoisasti tavaroinemme keskellä lentokentän vilkkainta aukeaa :D), ja sitten saavuimme Aucklandiin, Uuden-Seelannin pohjoissaarelle. Näin kaukana kotoa en koskaan aiemmin ollut vielä käynyt, enkä välttämättä ihan heti tule käymäänkään. Vaikkakin haaveilen kyllä matkasta Tongalle ja muille Tyynenmeren pikkusaarille... Kenties joskus sitten hamassa tulevaisuudessa! 

Auckland oli ihan nasta paikka - palveluita, kauppoja ja ruokapaikkoja oli hyvin tarjolla. Oli rauhaisia puistoalueita, joissa kaverukset soittelivat pienelle yleisölle ja ohikulkijoille livemusiikkia, olipa yksi viulistikin, ja oman elämänsä taiteilijat maalailivat maisemia ympärillään. Oli vilkkaampia ostoskatuja, sekä nätti satama-alue.
Kyseessä ei ole mikään tukahduttavalla tempolla sykkivä metropoli, vaikka Auckland onkin maan suurin kaupunki. Toisaalta Uusi-Seelantihan on sekä väkiluvultaan että pinta-alaltaan aika liki Suomen kokoluokkaa, joten ei ihmekään. Vähän niin kuin Helsingissä olisi ollut.

Joulu alkoi olla jo lähellä - sitä ei aina meinannut muistaa, kun katseli ihmisten yllä olevia kesähepeneitä.

Olimme etukäteen päättäneet kiertää maata samalla tavoin, kuin Australiaa aikanaan, eli vuokraamalla camper vanin ja liikkumalla ja majoittumalla sen kanssa. Aucklandista lähtiessämme kävimme vuokraamassa pikkuisen yksiömme ja lähdimme matkaan!

Camper vanilla matkustaminen on kyllä omanlaistaan hauskaa. Se tuo valtavasti vapautta, kun pääsee itse liikkumaan mihin tahansa haluaa, ja milloin tahansa haluaa. Ei tarvitse miettiä, missä sitä tänään yöpyisi, kun sänky ja matkatavarat kulkevat kokoajan mukana. Yöpymispaikkoja eli rest areoitakin löytyy pilvin pimein, eikä sellaisen löytäminen yleensä tuottanut haasteita. 

Pientä vaivaa aiheutti suihkujen ja vessojen löytyminen, mutta niitäkin oli kyllä pääsääntöisesti hyvin saatavilla. Toisinaan suihkuista tuli vain kylmää vettä, mutta mitäpä tuosta - tähän olimme jo Australiassa tottuneet. Ja olihan Uudessa-Seelanissa kesä, kun siellä majoituimme.
Toinen pieni päänvaiva oli ruokien säilytys. Pienen budjetin reppureissaajina me tietysti valitsimme halvimman mahdollisen vaihtoehdon, ja eihän siellä mitään jääkaappia ollut. Kylmälaukku löytyi, mutta emmehän me sitä kylmänä saaneet pidettyä, kun emme voineet pakastaa kylmäkallejamme missään :D noh, onneksi meitä oli kaksi ravintola-alan ammattilaista matkassa! Kyllähän me osaamme loihtia vaikka ja mitä herkkuja jo pelkästään säilykkeistä ja kuivatuotteistakin.

Ensimmäisenä suuntasimme Aucklandin lähistöllä sijaitsevalle alpakkafarmille rapsuttelemaan ja ruokkimaan ihania, pehmoisia alpakoita. Suvi suurena alpakkafanina oli ihan haltioissaan.

Alpakkafarmin jälkeen ajelimme ja ihailimme maisemia. Tässä kohtaa meille tulikin heti hiukan haasteita, kun yritimme löytää ensimmäistä rest areaamme. Karttaan merkitty paikka ei todellakaan ollut siellä missä piti, vaan jonkun aidatulla pihalla. Pitkään pohdimme, kehtaammeko mennä kysymään asiasta jotain, mutta koska kyseessä niin selkeästi oli jonkun oma koti ja piha-alue, jossa vieläpä koirakin haukkui, päätimme vain jatkaa seuraavaan. 

Uuden-Seelannin tiet olivat ihanan hiljaisia ja hyväkuntoisia. Siellä ajeli mielellään. Toki maa on melko kukkulainen, joten jyrkkiä mutkia, ylä- ja alamäkiä, sekä kokonaisen kukkulan tai vuoren ympäri kiertäviä pitkiä reittejä on paljon. Eipä näillä ajelukaan kyllä sen kummempia haasteita tuottanut. Kivivyöryvaroituksia oli monien kallioiden lähistöllä, ja kerran näimmekin tielle vyöryneitä suuria murikoita, jolloin jouduimme valitsemaan toisen reitin. Muutoin näistäkään ei mitään haittaa ollut, ja tämäkin tapaus itse asiassa tuli vastaan hyvin syrjäisellä pikkutiellä, jossa muutenkin oli koko tie huonommassa kunnossa. Vähänkään enempi käytettyjä väyliä pidetään siis hyvässä kunnossa. 
Ajaminen on muutoinkin turvallista, koska liikennekulttuuri on hyvin Pohjois-Eurooppalaista, eli siis fiksua ja liikennesääntöjä kunnioittavaa. Mitään hirvikolareitakaan ei tarvitse pelätä, maasta kun ei juurikaan maanisäkkäitä löydy. Ihmisten tuomina sinne on saapunut mm. opossumeja ja wallabeja haitallisina vieraslajeina, jotka ovat niitä maaeläimistä suurikokoisimpia.

Lombok ja pelottava matka Nusa Penidalle

Indonesian reissu huipentui lyhyeen visiittiin Lombokin ja Nusa Penidan saarille. 
Lombokilla meidän oli alunperin tarkoitus patikoida Gunung Rinjanin huipulle - kunnes meille selvisi, että se onkin hiukan eri kokoluokkaa, kuin esim. Balin Gunung Batur. Rinjani on lähemmäs 4 km korkuinen, kun Batur on vain 1717 m. Rinjanille kapuaminen vaatisi jo kunnon varusteet, sekä useamman päivän aikaa. 
Niinpä päätimme suunnata vain Senggigi beachille, jossa otimme ihan rauhaksiin pari päivää. Ihailimme kaunista rantaa, kävimme hieronnassa, ja löysimme vihdoin viimein mieluisat sarongit itsellemme, jollaisia olimme etsineet.

Senggigi beachin auringonlasku oli upea. Tässä meillä muuten lanteillamme nuo löytämämme kauniit sarongit.

Emme tehneet saarella paljoa mitään, koska aikaa ei ollut tarpeeksi, joten lentäminen Labuan Bajosta tänne asti tuntui kaiken kaikkiaan vähän turhalta. Harmittelimme, että olisi pitänyt varata enemmän aikaa, tai vaihtoehtoisesti lentää vain suoraan takaisin Balille, mistä seuraava lentomme kohti seuraavaa matkakohdetta oli lähdössä.
Toisaalta, olipahan ainakin rauhaisaa - Senggigi beachilla ei juuri muita turisteja näkynyt. Varsinkin ranta oli ihanan rauhallinen, ja maisemat kauniit.
Kohtasimme Lombokilla myös muutamia aivan ihania paikallisia, josta olen iloinen! Senggigi beachilla saimme jutella muutamien todella mukavien paikallisten kanssa, ja yksi heistä on yhä instagram-kaverini. 

Eräs ikimuistoinen kohtaaminen tapahtui, kun majapaikkamme naapurustossa ruokapaikkaa etsiessäni törmäsin jonkun ravintolan kylttiin. Suuntasin kyltin osoittamalle pihalle, jossa hämmentynyt englantia osaamaton nainen oli vastassa. Paikka näytti enemmänkin jonkun pihalta kuin ravintolalta - mitä se olikin. Paikalle tuli naisen mies, joka osasi englantia paremmin. Hän kertoi, että ravintolaa tosiaan pidetään siellä, heidän kodissaan, mutta että se oli jo ehtinyt sulkeutua. 
Mies kuitenkin ystävällisesti halusi tarjota minulle silti jotain apetta, joten hän kiipesi heidän pihallaan kasvavaan puuhun, ja poimi sieltä minulle jambu air-nimisiä hedelmiä pussillisen. Samalla hän harmitteli, että muiden puiden hedelmät olivat vielä raakoja, eikä voinut tarjota minulle niitä. Naurahtaen tuumasin, että nämä jambut riittivät oikein hyvin! Vastalahjaksi tarjosin heille rasiallisen salmiakki-Panttereita, joita minulla oli vielä Suomesta mukaan otettuna mukanani.

Jambu air, eli vesijambu

Sitten koitti aika lähteä Nusa Penidalle. Koska meitä hiukka ahdisti jatkuva edestakaisin lentely, päätimme tämän matkan suorittaa meriteitse, kun se kerran oli mahdollista. Tuo matka olikin lievästi sanottuna mielenkiintoinen - eikä mitenkään hyvällä tavalla! Ei ollut edes varsinainen mikään myrsky, mutta silti aallokko oli hirveän voimakas. Aallot löivät korkealle pienikokoisen laivan ikkunoiden yläpuolelle, laiva huojui ja heilui puolelta toiselle, matkatavarat kaatuilivat ja ihmiset pitelivät penkeistään kiinni. Meteli oli melkoinen. Kyydissä ei ollut meidän lisäksemme muita turisteja, vain paikallisia. Siinä kohtaa, kun he alkoivat vetelemään pelastusliivejä päälleen, alkoi tosissaan hirvittää. Kartoitimme omien liiviemme sijainnin ja pidimme ne käsillä. Niitä ei kuitenkaan tarvittu, vaan pääsimme täysin turvallisesti perille.
Jälkikäteen luin jostakin, että nimenomaan Lombokin, Nusa Penidan ja Balin välisillä vesillä sattuu paljon onnettomuuksia, erityisesti marras-joulukuussa (eli juuri silloin, kun mekin olimme siellä). Kyseisillä meriosuuksilla virrat ja tuulet ovat normaalistikin voimakkaat, ja tuohon aikaan vuodesta vieläkin voimakkaammat, ja turisteja kehotetaan välttämään meriteitse liikkumista noilla alueilla kokonaan. Heh, tämänkin kun olisimme etukäteen tienneet, olisimme ehkä kuitenkin valinneet sen saastuttavamman lentokoneen mieluummin... :D 

Nusa Penidalla olimme vain pari päivää, emmekä sen kummemmin saarta kierrelleet. Lähinnä se oli vain välietappinamme matkalla takaisin Balille. Kohtasimme saarella kuitenkin erään tsekkiläisen, johon olimme tutustuneet Komodonretkellämme, ja hänen kanssaan me sitten hengailimme tuon pari päivää. Sitten palasimme Balille, josta lähti lento kohti seuraavaa etappiamme - Uutta-Seelantia!