Balin jälkeen suuntasimme Floresin saarelle, pieneen Labuan Bajon kalastajakylään. Maisemanvaihdos rauhallisempaan oli ihan kaivattu suunta Balin kovan hälinän jälkeen!
"Ah, miten hyvin rauhaa rakastavalle suomalaiselle sopivaa turreilua!"
Itse piskuisessa Labuan Bajossa ei hirveästi nähtävää ollut - hieno näkymä satamaan toki aukeni hostellimme rappusilta. Siispä syy, miksi tälle pienelle saarelle saavuimme, olikin Komodo national park (indonesiaksi Taman Nasional Komodo). Labuan Bajosta käsin tehdään päivittäin eri pituisia veneretkiä kyseiselle alueelle.
Komodo national park kattaa useamman eri saaren, kuten Komodon, Padarin, Rincan, sekä Kanawan saaret. Alueella on myös saaria, joille ei turisteja päästetä lainkaan - mikä on mielestäni vain hyvä juttu. Näillä saarilla luonto saa olla rauhassa. Lisäksi myös mm. Komodon pääsaarella on paikkoja, jotka on kokonaan suljettu tursiteilta. Erittäin uhanalaiset komodonvaraanit saavat näillä alueilla olla täysin rauhassa ja turvassa.
Mielestäni koko retkemme ajan luonto otettiin muutoinkin huomioon todella hyvin, ja turisteille pidettiin tiukkaa kuria ja infoa siitä, että omille teilleen ei saa lähteä. Toki tämä ei ole vain luonnonsuojelu-, vaan myös turvallisuuskysymys. Aikuinen komodonvaraani kun voi oikeasti olla hengenvaarallinen suuttuessaan. Alueella kerrallaan oleilevien turistien määrää myös säädellään, minkä ansiosta saarilla oli ihanan rauhallista. Ei kauheita ihmismassoja, ei hälyä ja meteliä, vain muutamia asiallisesti käyttäytyviä pieniä matkustajaryhmiä. Ah, miten hyvin rauhaa rakastavalle suomalaiselle sopivaa turreilua!
Me valitsimme yhden yön ja kahden päivän mittaisen retken, ja tottakai sen halvimman mahdollisen. Tämän myös huomasi - veneemme oli melko pieni ja alkeellinen, eikä näin ollen varmastikaan mikään maailman turvallisin. Se oli kuitenkin söpö ja tunnelmallinen! Veneen henkilökunta (3 nuorta miestä) ei juurikaan osannut englantia, ja makuupaikkamme olivat ohuet patjat veneen avonaisessa "yläkerrassa". Ruokaa saimme reissun aikana onneksi paljon, ja se oli hyvää! Muut matkaajat retkellä olivat myös nuoria reppureissaajia kaikki, ja hyvin samanhenkistä porukkaa kuin mekin.
Ensimmäisenä päivänä suuntasimme ensimmäiseksi Pulau Kanawalle, eli siis Kanawan saarelle. Täällä sai snorkkeloida ja ihmetellä pikkukaloja, jotka uiskentelivat ihan saaren rannan tuntumassa. Minulla oli kuitenkin ongelmia snorklausmaskini kanssa - se jotenkin vuosi kokoajan jostain paikasta vettä sisään. Niinpä jätin snorklailun suosiolla vähemmälle ja palasin rannalle ihailemaan maisemia. Ja saari tosiaan oli kaunis - ihanan vaaleaa hiekkaa ja turkoosia, lämmintä vettä.
Kanawalta retkemme suuntautui seuraavaksi niin kutsutulle Manta pointille, eli siis merialueelle, jossa usein liikuskelee giant manta rayta, eli suomeksi paholaisrauskuja. Olin etukäteen innolla odottanut juuri tätä hetkeä; näkisin luonnonvaraisia paholaisrauskuja ja uisin niiden keskellä!
Merenkäynti alueella oli paljon kovempaa kuin olin ajatellut, ja uiminenkin kävi ihan tosissaan työstä. Se kuitenkin palkittiin, sillä parvi paholaisrauskuja saapui paikalle ja ui suoraan alapuoleltani. Miten hienoja otuksia ne ovatkaan! Onneksi minulle sattui tällä kertaa ehjä snorklausmaski, niin sain katsella rauskuja rauhassa vailla maskin täyttymistä vedellä. Nopeina uimareina ne kuitenkin jatkoivat matkaansa ohitsemme melko haipakkaa, joten kauaa en niitä ehtinyt ihastelemaan. Pari hyvää uimaria ui pitkän matkaa rauskujen perässä, mutta lopulta hekin jäivät niistä jälkeen. Sitten pari henkilökuntamme miestä veneeltämme lähtivät jollain puisella pikku pelastusveneellä hakemaan uimareita, sillä he olivat uineet niin kauas, että henkilökunta pelkäsi heille käyvän jotakin. Itsekin olin ihan huomaamatta ajelehtinut jo parinsadan metrin päähän veneestä, ja siinä aallokossa sai kyllä ihan tosissaan polskia, että pääsin takaisin. Olin ihan kunnolla hengästynyt perille päästyäni.
Tätä hienoa kokemusta seurasi seuraava; pulau Padar, jossa kapusimme korkealle mäelle katsomaan auringonlaskua. Tällä saarella näimme myös Timorin kauriita.
Kauniin auringonlaskun jälkeen tulikin melko nopeasti säkkipimeää, kuten näin lähellä päiväntasaajaa aina käy. Vene ajettiin rauhallisesti mahdollisimman tyynelle merialueelle ja ankkuroitiin siihen. Niin me sitten yövyimme ihanassa valtavassa siskonpedissä kaikki matkustajat - mutta sekin oli vain hauskaa ja tunnelmallista! Lisäksi tyynellä merellä kirkkaan tähtitaivaan alla nukuin ainakin itse kuin tukki. Aamulla kehaisin Suville, että onneksi kukaan paikallaolijoista ei kuorsannut, johon Suvi mainitsi, että itse asiassa minä vähän kuorsasin - enkä oikeasti koskaan kuorsaa! Taisivat raitis meri-ilma sekä päivän uintiretket tehdä tehtävänsä.
"Lähes aina liian rohkeasti lähestyvälle varaanille riitti varoituksena kepin heilautus, jolloin ne lähtivät yleensä suosiolla muualle."
Seuraavana päivänä koitti sitten toinen suuresti odottamani hetki - näkisimme pian komodonvaraaneja. Suuntasimme pulau Komodolle, jossa oli jopa hiukan muitakin turisteja meidän lisäksemme. Silti oli kuitenkin mukavan rauhallista, ei mitään yleistä hälinää ja ruuhkaa.
Koska veneheppumme eivät osanneet englantia, ja koska heidän tehtävänsä oli nimenomaan hoitaa vain kuljetuksemme ja ruokkimisemme, eivät he opastaneet meitä maalla lainkaan. He eivät edes poistuneet veneestä. Muilla saarilla olimme saaneet liikkua ihan vapaasti keskenämme, mutta Komodolla saimme saarelta ihan oman oppaan. Yksin kulkeminen saarella oli ehdottomasti kielletty.
Oppaamme johdatti meitä pitkin saarta ja kertoili paljon luonnosta. Hän, kuten myös muut oppaat koko Komodo national parkissa, ovat paikallisia ja juurikin Komodon alueelta kotoisin. Hän siis tiesi paljon ympäröivästä luonnosta, ja osoitteli ja näytti meille pitkällä kepillään milloin mehiläispesiä, milloin villisikoja, kauriita ja apinoita. Jokaisella saaren oppaalla oli vastaavanlainen parimetrinen keppi - se oli myös yksi turvallisuusvaruste.
Heti saarelle saapuessamme olimme jo nähneet pari komodonvaraania - ne vain makoilivat turisteista piittaamatta ihan rakennusten lähettyvillä. Oppaamme selitti, että niillä on juuri tähän päivän kuumimpaan aikaan lepoaika, jolloin ne pyrkivät esimerkiksi rakennusten varjoon lepäilemään. Oli hurjaa nähdä kaksimetrinen lisko niin läheltä! Alle parin metrin päähän makoilevia jättiläisiä meitä ei päästetty, mutta en itse olisi kyllä lähemmäs uskaltanut mennäkään. Kyllä nuo esihistoriallisen näköiset "lohikäärmeet" sen verran kunnoitusta herättivät.
Pidemmällä saaren metsissä näimme sitten yhden vähän aktiivisemman varaaninaaran, joka saapui paikalle juomaan vettä. Se tarkkaili meitä uteliaasti ja lipitteli vettä rauhassa. Kun se alkoi lähestyä meitä, oppaamme otti keppinsä käyttöön ja osoitti sillä kohti varaania. Lisko pysähtyi, katseli hetken, ja vaihtoi sitten suuntaa. Juuri tätä varten näitä keppejä kannetaan, kertoi oppaamme. Eivät ne varaania pysäyttäisi, mikäli se tosissaan meinaisi päälle käydä, mutta lähes aina liian rohkeasti lähestyvälle varaanille riitti varoituksena kepin heilautus, jolloin ne lähtivät yleensä suosiolla muualle.
Näimme saarella myös pienempiä, teini-ikäisiä varaaneja, jotka juuri olivat siinä iässä, että olivat uskaltautuneet puista alas. Heti kuoriuduttuaan varaaninpoikaset nimittäin kiipeävät lähimpiin puihin turvaan - muutoin niiden oma emo söisi ne (hmm, miksiköhän tämä laji mahtaa olla uhanalainen?). Puissa ne sitten elelevät, kunnes ovat tarpeeksi kookkaita - n. 1-1,5 metrin mittaisia - elelemään myös maan tasalla suhteellisen turvassa. Aikuiset varaanit eivät sitten puihin enää kiipeilekään.
Näimme saarella myös pari pesää. Niiden luo oli asetettu varoituskyltit, jottei kukaan vahingossakaan menisi liian lähelle niitä. Varaanimammat nimittäin ovat raivokkaita jälkikasvunsa puolustajia (siihen saakka, kunnes poikaset kuoriutuvat, ja niistä tuleekin hyvä makupala), ja ne pysyttelevät aina jossakin pesänsä lähettyvillä, mikäli siellä on munia.
Visiitti Komodon saarelle oli kyllä huikea - komodonvaraanit olivat juuri niin mahtavia kuin olin ajatellutkin!
Komodolta siirryimme Rincan saarelle, joka oli luonnoltaan mäkisempi ja vähän karumpi. Täälläkään ei saanut liikkua kuin määrätyillä reiteillä, ja vain keppivarustellun paikallisen oppaan kanssa. Näimme varaaneja, apinoita, sekä myös jokusen vesipuhvelin.
Rincalta sitten suuntasimme viimeisen kohteemme luo, eli pinkille rannalle, joita on ilmeisesti parikin kappaletta Komodon alueella. En enää tarkalleen muista, minkä saaren rannalla me olimme.
Hyppäsimme veneestämme suoraan snorkkeleiden kanssa veteen, jossa saatiin taas ihastella mitä moninaisempia upeita kaloja ja koralleja. Täällä oli elämää paljon! Uimme myös ihan rannallekin asti lepäilemään.
Tämä parin päivän retki Komodon kansallispuistoon oli kaikin puolin huikea, ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Voisin hyvin mennä vielä uudestaankin. Tämän retken aikana näin mielestäni reissumme kauneimmat auringonlaskut, sekä myös eräitä upeimmista koskaan näkemistäni maisemista. Unohtamatta tietenkään ikimuistoisia luontokohtaamisia. Olen pienestä pitäen ollut kova eläinfani, ja katsoin lapsena aina innoissani jokaisen luonto-ohjelman joka telkkarista tuli, ja luin jokaisen eläinaiheisen kirjan, mitä kirjastostamme löytyi. Se pieni eläinfani elää minussa edelleen tänäkin päivänä vahvasti, ja voisikin sanoa, että yksi unelmistani toteutui tällä reissulla nähdessäni kaksi huikeaa fanittamaani villieläintä - paholaisrauskun ja komodonvaraanin - luonnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenteista pidän! :)