Reissuhan tuntui aivan huikealta, tietysti. Matkaaminen halki Aasian, Australian ja Uuden-Seelannin oli kuitenkin yllättävän väsyttävää, ja lisäksi kohtasimme myös matkaan varsinaisesti liittymättömiä vastoinkäymisiä, jotka toivat omat haasteensa. Tuntui siis ihan hyvältä palata kotiin lepäämään 15. maaliskuuta 2020, tasan kuukautta aikaisemmin kuin mitä meidän alunperin piti. Koronan pirulainen se sotki meidänkin suunnitelmamme; maat alkoivat pistää rajojaan kiinni, tulevat lentomme peruttiin, emmekä saaneet enää viisumeita. Katsoimme siis viisaammaksi palata kotiin etuajassa. Muutoin olisimme kyllä jatkaneet reissumme ihan loppuun saakka, ja väsymyksestä huolimatta ei se olisi tuntunut lainkaan liian pitkältä ajalta sekään. En edes tiedä, kuinka pitkän aikaa olisin ollut valmis viettämään reissussa loppupeleissä. Varmaankin rahojen loppuminen se ennen pitkää olisi pakottanut maailmalta kotiin.
Kokematta meiltä jäivät siis Vietnam, Etelä-Korea ja Japani. Muutoin ehdimme käydä kaikkialla, missä meidän oli tarkoituskin käydä, sekä jopa sellaisissakin paikoissa, mihin meidän ei ollut tarkoitus mennä. Ja nämä paikat osoittautuivat aivan mahtaviksi! Alkureissusta meillä oli etukäteen hommattu lennot Filippiineille asti, mikä omalta osaltaan pakotti meidät aikatauluttamaan toimintaamme, ja välillä jopa kiiruhtamaan. Tämä ei ollut lainkaan kivaa, ja opimmekin sen, että huolimatta siitä, että lentojen hinnoissa usein säästää, kun ne hankkii etukäteen hyvissä ajoin, on tällaisella reissulla silti se vapaus ja nimenomaan aikatauluttomuus tärkeimpiä asioita. Kyllä harmittaa lähteä ihanasta paikasta vain siksi, että huomiselle nyt vain on lento buukattuna. Tai se vasta harmittaakin, jos jotakin mielenkiintoista jääkin näkemättä ja kokematta sen vuoksi, että ei vain ole aikaa.
"Yleensä parhaat kokemukset syntyvät juurikin sellaisissa tilanteissa ja paikoissa, joita ei etukäteen osannut odottaakaan."
Filippiineiltä eteenpäin olikin aivan ihanaa, kun meillä ei ollut mitään pakottavaa tarvetta liikkua yhtään mihinkään - jos tuntui siltä, että haluaisi vain jäädä hetkeksi paikalleen, me saatoimme sen tehdä. Jos jokin paikka vaikutti kivalta, pystyimme olemaan siellä ihan niin kauan kuin halusimme. Se oli todella mukavaa.
Esimerkiksi Malesiassa ollessamme Borneolla päätimme pistäytyä pienellä Labuanin saarella, joka on aivan Borneon kyljessä. Emme olleet koskaan aiemmin kuulleetkaan koko saaresta, mutta kun se nyt siinä niin lähellä sattui olemaan, niin miksikäs ei! Ja tämä osoittautui oikein hyväksi valinnaksi, sillä Labuan oli oikein viehättävä, mielenkiintoinen pikkusaari vailla turisteja. Tapasimme myös kenties koko reissun ystävällisimmät ihmiset tuolla saarella.
Labuanilta taas päätimme jatkaa matkaamme Brunein sulttaanikuntaan, joka myös on aivan samoilla huudeilla Borneon luoteisrannikolla - ja Bruneihinkaan meidän ei alunperin pitänyt mennä. Yllättäen tämäkin etappi osoittautui todella hyväksi valinnaksi, ja jälleen saimme tutustua todella ystävällisiin ja ihaniin ihmisiin, muun muassa useita kieliä puhuvaan, durian-hedelmiä rakastavaan Maria-nimiseen paikalliseen mummoon.
Liika suunnittelu ja asioiden lukkoon lyöminen ei siis ole hyvästä, ja yleensä parhaat kokemukset syntyvät juurikin sellaisissa tilanteissa ja paikoissa, joita ei etukäteen osannut odottaakaan.
Summa summarum voinen siis sanoa, että reissu oli aivan ihana ja onnistunut, ja lähtisin milloin vain uudestaan. Kaikki ei todellakaan ollut täydellistä - kuten aiemmin mainitsin, meillä oli joitakin vastoinkäymisiä, jotka eivät reissuun liittyneet, tai oikeammin matkakumppanillani oli, mutta tämä tottakai vaikutti ja heijastui myös minuun. Joitakin kertoja tunteet olivat pinnassa, ja mieliala synkkä. Väsymys ja stressi rassasi. Toisinaan meillä meni matkakumppanini kanssa hermo toisiimme ja sorruimme tiuskimaan, mutta kertaakaan emme tosissaan riidelleet keskenämme. Emme missään kohtaa esimerkiksi suuttuneet niin, että olisimme jatkaneet matkaa erillämme, mikä ei ole kuulemma edes mitenkään harvinaista näin pitkäkestoisella matkalla.
Kuitenkin kaikki ne hienot asiat, mitä kohtasimme reissun aikana, peittoavat surkeat hetket aivan mennen tullen. Saimme uusia kavereita, jopa ystäviä, niin toisista matkailijoista kuin paikallisistakin. Tutustuimme vieraisiin kulttuureihin ja ihmisiin sen sisällä, avarsimme omia näkemyksiämme, ja opimme kenties hiukan paremmin ymmärtämään eri tavoin toimivia ihmisiä, jotka ovat kasvaneetkin täysin erilaisessa ympäristössä kuin me. Näimme lukuisia eläinlajeja, uhanalaisiakin, niiden luonnollisessa elinympäristössä, täysin luonnonvaraisina. Vaelsimme upeissa maisemissa vuorilla ja viidakoissa. Keräsimme lukuisia hienoja, uusia kokemuksia.
"Muuta ei voi kuin hengittää syvään ja yrittää hymyillä itsekin, ja muistutella itselleen, että kaikki kyllä lopulta järjestyy."
Tällainen reissu on monessa mielessä hyvin opettavainen. Avoimuuden lisäksi sitä väkisinkin oppii kärsivällisyyttä, kun asiat eivät aina vain mene niin kuin haluaisi. Kaakkois-Aasiassa kun matkustelee, mikään harvoin tapahtuu ajallaan, ja on täysin normaalia, että bussit lähtevät tunninkin myöhässä - tai jättävät kokonaan lähtemättä. Kukaan ympärillä ei välttämättä osaa englantia, ja kun yrittää kysyä neuvoja, voi saada vain hämmentynyttä hymyilyä ja nyökyttelyä vastaukseksi. Se pistää turhauttamaan, mutta näissä tilanteissa ei kuitenkaan kiukuttelu ja hermojen menetys auta yhtään mitään. Muuta ei voi kuin hengittää syvään ja yrittää hymyillä itsekin, ja muistutella itselleen, että kaikki kyllä lopulta järjestyy.
"Mielestäni, jos itse matkustaa rikkaana eurooppalaisena köyhään maahan nauttimaan asioista, joihin paikallisilla ei ikinä olisi varaa, on tuolle maalle velkaa sen, että vähintäänkin kohtaa sen todellisuuden siellä."
Tällainen reissu, jossa käydään osaksi hyvin köyhissä maissa, opettaa myös todella arvostamaan sitä, mitä kaikkea itsellä onkaan, mikä kaikki omassa elämässä on hyvin. Kiitollisuutta siitä, miten hyvin Suomessa asiat ovat. En koskaan Suomessa ole tuntenut itseäni rikkaaksi, sen sijaan Filippiineillä Cebun Mandauen kaduilla kulkiessani tunsin olevani lottovoittaja. Suoraan sanottuna alkoi hävettää, mistä kaikesta sitä onkaan kehdannut valittaa (ja mistä aivan varmasti tulen vielä valittamaan), kun näki likaisia lapsia ilman kenkiä kerjäämässä kadulla. Tiedän, kuulostaa kliseiseltä, mutta näin asia ihan todella on.
Jos matkallaan poistuu oman luksusresorttinsa sekä turistinähtävyyksien ulkopuolelle, voi nähdä sen todellisuuden kaiken takana. Sitä näkee, miten erilaista normaali arki on eri maiden asukkaille. Harva näin tekee, sillä ei halua kohdata sitä ikävää todellisuutta. Ymmärrän tämän kyllä - kukapa nyt lomalla ollessaan tahtoisi pahoittaa mieltään sillä, miten ikävästi pielessä jotkut asiat voivat olla? Kuitenkin suosittelen tätä kaikille, nimeomaan siksi, miten silmiä avaavaa se on. Mielestäni, jos itse matkustaa rikkaana eurooppalaisena köyhään maahan nauttimaan asioista, joihin paikallisilla ei ikinä olisi varaa, on tuolle maalle velkaa sen, että vähintäänkin kohtaa sen todellisuuden siellä.
Näimme siis paljon surullisia asioita, kuten kadulla eläviä kokonaisia perheitä, kulkukoiria ja -kissoja, joilta puuttui silmiä ja raajoja, sekä hirveät määrät roskia, jotka oli vain heitetty kadulle, luontoon, sekä mereen. Kuitenkin jotakin pientä hopeareunustakin löytyi: kadulla asuvat ihmiset olivat tilanteestaan huolimatta hymyileväisiä ja ystävällisiä, ja reimuitsivat, kun annoimme heille pikkuseteleitä ja muutamia hedelmiä. Kulkukoirat ja -kissat selvästi varoivat ihmistä, mutta ottivat kuitenkin kiitollisina vastaan vettä ja ruokaa, joita niille eivät tarjonneet vain turistit, vaan myös paikalliset. Ja esimerkiksi Indonesian Nusa Penidalla, jossa näimme koiranpennun, jonka jalka oli murtunut ja luutunut väärään asentoon, kertoi eräs paikallinen ravintolanpitäjä, että he olivat kutsuneet eläinlääkärin tutkimaan koiraa, ja että tämän pitäisi saapua parin päivän sisällä.
Roskakasojakin jotkut paikalliset yrittivät parhaansa mukaan siivota rannoilta ja merestä.
Borneon sademetsissä seikkaillessamme malesialaiset viidakko-oppaamme ilmiantoivat viranomaisille jonkun, jonka me kaikki kuulimme käyttelevän moottorisahaa luvatta suojellussa metsässä. He kertoivat, että metsien suojelu on heille kunnia-asia.
Lyhyesti ja tiivistetysti siis: ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Elämänasenne on köyhissä maissa aivan erilainen kuin perusnegatiivisessa Suomessa, ja me kaikki todella rikkaaseen ja hyvään maahan syntyneet voisimme ottaa oppia tuosta asenteesta, ja iloita pienistäkin asioista.
Matkailu siis todellakin avartaa! Siksi se onkin yksi parhaista asioista, mitä ihminen voi elämässään tehdä. Olen ollut nyt 1,5 kuukautta Suomessa, ja reissukuume on - kyllä vain, uskokaa tai älkää - hiipinyt jo takaisin. Taas on sellainen olo, että tekisi mieli lähteä reissuun, ja mielellään pitkäksi aikaa. Ei kai sitä tässä muuta voi kuin alkaa taas säästämään ja suunnittelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenteista pidän! :)