Auringonpaistetta, sateenkaaria ja Tinapurkkilahden delfiinit

Brisbanen jälkeen seuraava pysähdyspaikkamme Australian Queenslandin roadtripillämme oli Sunshine Beach - olimme kuulleet, että siellä on kaunis ranta, kuten nimestäkin ehkä voisi päätellä, mutta pääasiallinen syy stoppiimme siellä oli ravintola Sum Yung Guys, Australian Masterchefin 8. kauden toiseksi tulleen Matt Sinclairin perustama aasialainen ravintola. Molemmat kokkeina olemme seuranneet Australian Masterchefiä - minä hieman vähemmän, Suvi enemmän - joten meitä ilman muuta kiinnosti katsastaa kyseinen ravintola, kun se sopivasti matkamme varrellekin sattui. Myös itse ruoasta olimme kuulleet kehuja. Elikkä ei muuta kuin uikkarit niskaan, pikku pulahdukselle Tyyneen valtamereen, ja illalliselle Sum Yung Guysiin! Meillä tosin kävi pieni kämmi, kun olimme menossa ravintolaan; emme tajunneet, että ravintola oli rakennuksen yläkerrassa, vaan menimme alaovesta sisään, ja rupesimme ihmettelemään, kun paikka muistutti enemmän pubia kuin ravintolaa. Ruokalistakaan ei ollut kovin aasialainen, valikoimissa oli lähinnä burgereita ja sandwicheja. Menimme ulos, otimme silmät käteemme, ja hoksasimme, että meidän etsimämme ravintolan sisäänkäynti olikin portaiden yläpäässä, oho.

Harha-askeleistamme huolimatta olimme heti ravintolan auettua ensimmäisinä paikalla, sillä meillä oli kauhea nälkä. Suvi heitti vitsillä, että kohta varmaan Matt itse kävelee tuohon keittiön luukulle. Ja paria sekuntia myöhemmin niin tapahtuikin! Nauroimme molemmat tuurillemme, että hän oli juuri tänään töissä, ja juuri tähän aikaan, ja Suvi mietti, kehtaako pyytää yhteiskuvaa hänen kanssaan. Minä totesin, että jos pyydetään, niin tehdään se nyt, ennen kuin serviisi lähtee kunnolla käyntiin, koska sen jälkeen hänellä tuskin on enää aikaa. Niinpä käväisimme luukulla vaihtamassa pari sanaa Mattin kanssa, ja hän oli vain iloinen ja huvittunut, että tunnistimme hänet, ja suostui oikein mielellään kuvaan kanssamme. Tarjoilija otti meistä kuvan, ja me palasimme myhäilleen pöytäämme odottamaan ruokiamme, jotka olivat muuten todella herkullisia! Alkuruoaksi jaoimme seesaminsiemenillä kuorrutettuja rapu-kakkusia chilimajoneesilla, pääruoaksi otin ankkaa ja Suvi bataattia ja kasviksia. Maistelimme toistemme annoksia, ja kaikki olivat aivan ihania. Edelleen vesi herahtaa kielelleni.

Matt Sinclair, omistaja itse, juuri ennen kiireisen serviisin alkua. Ja me, hieman päivästä rähjääntyneinä.

"Kyseinen puu oli kuitenkin jonkin sortin papupuu, joka pitkin yötä heitteli painavia papujaan kuin kiviä meidän päällemme."

Maistuvan illallisen jälkeen suuntasimme etsimään yöpaikkaa Noosasta, josta meidän oli määrä startata seuraava päivämme. Noosassakin kuitenkin kohtasimme pieniä vaikeuksia (omatoimisen matkailun miinuspuolia) - emme meinanneet millään löytää rest areaamme, vaan ainoastaan jonkin maksullisen camping-alueen. Jonkin aikaa ympäriinsä pyörittyämme ja Google mapsia selattuamme tajusimme kuitenkin, että kyseinen camping-alue on juurikin meidän rest areamme. Sijainti oli täsmälleen sama. Missään ei vain ollut ollut infoa siitä, että yöpyminen siellä olisi maksullista, sillä rest areoiksi listattavat paikat, jotka olimme etukäteen ylös katsoneet, olivat kaikki ilmaisiksi merkittyjä. Koska lähimailla ei kuitenkaan ollut muitakaan yöpymispaikkoja, ajoimme camping-alueelle ja yövyimme siellä. Hinta oli 12 dollaria per naama, alueella oli hyvin tilaa, oli keittiö, grillauspaikka, sekä kunnon suihkut ja vessat, joten maksu, johon emme olleet varautuneet, ei lopulta kovin paljoa harmittanutkaan (vaikka budjettimatkaajina toki olisimme mielellämme senkin rahan käyttäneet johonkin muuhun). 

Parkkeerasimme yöksi mukavan oloisen ruotsalaispariskunnan pakun viereen, puun katveeseen. Kyseinen puu oli kuitenkin jonkin sortin papupuu, joka pitkin yötä heitteli painavia papujaan kuin kiviä meidän päällemme, kuten jo tässä postauksessa mainitsin. Vältyimme kuitenkin onneksi saamasta papuja päähämme. Mitä tässä äkkiseltäni googlailin, niin kyseisen puun nimi on ilmeisesti todellakin Puupapu, Castanospermum, tunnetaan myös nimillä Moreton Bay Chestnut ja Blackbean. Kyseinen puu on ainoa lajiaan.

Tässä tuo pahamaineinen puupapu.

Aamulla lähdimme Noosa National Parkiin, jossa teimme mukavan muutaman kilometrin kävelylenkin. Puisto on todella hyvä kävelypaikka, sillä heti alkuun selkeissä opasteissa neuvotaan eri kävelyreittejä, sekä niiden pituudet ja vaikeusasteet. Huonokuntoisempi tai vaikka vähän vanhempi ihminen näkee heti, mihin suuntaan kannattaa mennä, ettei kulje turhaan väärään suuntaan, kun upeille maisemille vievä reitti onkin 14:n kilometrin mittainen. Itse kuljimme kenties suosituimman reitin, joka vie delfiinienkatselupaikalle, ja sieltä takaisin. Delfiinejä ei näkynyt, eikä myöskään villejä koaloja, joita Noosa National Parkissa silloin tällöin saattaa kertoman mukaan myös näkyä, mutta myöhemmin näimme kuitenkin onneksi molempia. 

Hienot maisemat kulkivat kävelyreitin kanssa alusta loppuun. Vaikka alkuun oli melko pilvistä ja kävelimme koko ajan puiden katveessa, päästyämme reitin loppuun ja takaisin aloituspisteeseemme, olin ruskettunut niin, että olin saanut jo näkyvät rajat! Tosin, minuun on aina tarttunutkin väri helposti, ja lisäksi olin tullut juuri päättyneestä Suomen talvesta Australiaan, joten ei ihme, että iho reagoi auringonvaloon heti.

Päätimme lenkkimme Little Cove Beachin rannalle vilvoittelemaan meressä.

Rauhaa ja hiljaisia luontokokemuksia kaipaaville ei Noosa National Park kuitenkaan sovi. Paikalla oli melkoisen paljon muitakin turisteja, eniten ehkä lomailevia paikallisia. Kapeilla kävelypoluilla sai jatkuvasti väistellä vastaantulijoita ja ohi juoksevia, kiireisiä tai muuten aktiivilomaa viettäviä turisteja. Kansallispuisto oli kaikin puolin ihan kiva, enkä kadu, että menimme sinne, mutta sanotaanko näin, että kyllä Australiasta huomattavasti hienompiakin paikkoja löytyy, ilman vastaavanlaisia ihmislaumoja...

Seuraavaksi suuntasimme noin 130 kilometrin päähän pohjoiseen, Rainbow Beachille. Sielläkin kävimme meressä, ja ihan vahingossa kameraani ikuistui meren kuohuja kuvatessani myös sateenkaari; mistähän lienee Rainbow Beach saanut nimensä. Uituamme ja syötyämme menimme paikallisen Luken luo, johon Suvi oli tutustunut jo aiemmin Australiassa ollessaan. Istuimme iltaa Luken ja hänen kavereidensa kanssa, pelasimme biljardia, joimme viiniä ja juttelimme maidemme välisistä eroista, ja kaikesta muustakin. Näytin heille kuvia Suomen talvesta, ja he olivat aivan haltioissaan, eiväthän he koskaan eläissään olleet nähneet lunta. Kuuntelimme Youtubesta ensin Australialaisia artisteja, sitten Eppu Normaalia ja Bomfunk MC'siä. Tunnelma oli mukavan rento ja leppoisa.

Vietimme yön Lukella, ja seuraava päivä käynnistyi melko hitaanpuoleisesti ja tahmeasti kostean iltamme ansiosta, joten syötyämme aamiaista, jota Luke ja hänen ihana äitinsä (jonka kanssa minulla oli muuten aamulla todella mukavat ja syvälliset keskustelut, kun Suvi vielä nukkui) meille kiltteinä valmistivat, ehdimme pulahtaa vielä kerran meressä, jonka jälkeen olikin jo aika jatkaa matkaa. Lämpimästi hyvästelimme isäntämme ja emäntämme.

Näetkö Rainbow Beachin sateenkaaren?

Seuraava yö tuli vietettyä taas sitten täysin vahingossa löytämällämme ilmaisella rest arealla; huudahdin vain Suville ajaessamme, että hei, käänny tuonne!  Kyseistä rest areaa emme olleet etukäteen mistään löytäneet, mutta paikalla oli ilmaista yöpymismahdollisuutta kuvaava rest arean merkki, joten paikalle sai siis vapaasti jäädä. Alkuperäinen paikka, johon aioimme yöksi mennä, olisi ollut himpun verran matkaa väärään suuntaan, joten tämä oli iloinen yllätys meille.

"Kyseinen yksilö, joka paikalle saapui, on käynyt paikalla syömässä jo 27 vuotta."

Seuraavana aamuna oli vuorossa aikainen herätys ja suunta Tin Can Baylle. Joka aamu noin seitsemän, kahdeksan aikoihin saapuu Tin Can Bayhin useita täysin luonnonvaraisia delfiinejä avomereltä. Vapaaehtoisjärjestö, joka hoitaa delfiiniensuojeluprojektia, antaa paikalle tulevien ihmisten 10 dollarin maksusta ruokkia delfiinejä, ja raha käytetään mertensuojelutyöhön. Näin delfiinit ovat oppineet tulemaan paikalle, jossa ne joka aamu saavat ruokaa samaan aikaan. Tietenkään mitään satavarmaa takuuta siitä, että delfiinejä tulee, ei ole - nehän ovat villieläimiä, jotka asustavat kaukana merellä. Projekti Tin Can Bayssa on kuitenkin jatkunut jo vuosikymmenien ajan, delfiinit ovat siirtäneet tiedon sukupolvelta toiselle, joten mitä todennäköisimmin joku niistä tulee aina paikalle; niin tuli nytkin, tosin vain yksi, kun kuuleman mukaan niitä yleensä on paikalla viidestä kymmeneen. Kyseinen yksilö, joka paikalle saapui, on käynyt paikalla syömässä jo 27 vuotta.

Samalla, kun ihmiset odottivat omaa vuoroaan päästä ruokkimaan eläintä, kertoivat homman järjestäjät infoa delfiineistä ja merien suojelun tärkeydestä, ja röyhkeät, ihmisten ympärillä pyörivät meriharakat yrittivät viedä turisteilta delfiineille tarkoitettuja kaloja jopa käsistä.

Itsekin kävin tietysti myös syöttämässä kalan hurmaavalle pullonokalle, joka nappasi sen nopeasti kädestäni. Todella huikea kokemus! Kuvaa tästä ei tosin ole.

Mies kalastaa Tin Can Bayssa. Hetki kuvan ottamisen jälkeen hän alkoi rupatella kanssani.

Tin Can Bayn jälkeen suuntasimme kohti seuraavaa kohdettamme - Agnes Wateria, jossa tarkoituksemme oli kokeilla surffaamista. Pysähdyimme matkan varrella Bundabergissa, jossa pidimme lounastauon ja kävimme kaupassa. 

Bundabergissa näin reissun ensimmäiset pelikaanit, siis vau!  Hauskannäköiset jättinokat hengailivat kaikessa rauhassa kolmen porukassa joen rannalla. Olin taas aivan haltioissani Australian suuresti Suomesta poikkeavasta luonnosta. Saatoin rastittaa yhden kohteen kuvitteelliselta listaltani Australian eläimistä, jotka halusin reissun aikana nähdä (koala, kenguru, iso hedelmälepakko eli lentävä koira, "naurava lintu" kookaburra, pelikaani, krokotiili, vesinokkaeläin, delfiini, merikilpikonna, klovnikala, kasuaari). Reissun lopulla olin nähnyt kaikki eläimet listaltani, tosin niistä krokotiilin, kasuaarin ja vesinokkaeläimen vain eläintarhassa. Kaikkia muita näin kuitenkin luonnonvaraisena, mikä oli minusta todella upeaa! 

Mainitsemisen arvoista mielestäni myös on, kuinka erilaisia ihan tyypilliset kaupunkilinnutkin ovat Ausseissa; kultatöyhtökakaduja, iibis-lintuja ja huikean värisiä loriineja, unohtamatta tietenkään kenties kaikkein mielenkiintoisinta lintua, kookaburraa, jonka ainutlaatuinen, jonkin apinan ääntelyn mieleen tuova hulvaton huuto yön pimeydessä kuulostaa jopa hieman pelottavalta, etenkin, kun kuoroon yhdistyy useampi lintu. Yhtäkään varpusta, tiaista, varista, tai muita Suomelle tyypillisiä lintuja ei näkynyt missään, vaan jokainen Australiassa täysin tavanomainenkin lintu muistutti joko ulkonäkönsä tai pitämänsä äänen perusteella enemmän jotakin Pokémonia, kuin joka päivä nähtävää eläintä, joka vastaa paikallisille samaa kuin meille naakka. Sama juttu oli kasvien suhteen - yksikään puu tai puska ei näyttänyt millään tavalla tutulta. Mielestäni tämä oli yksi hienoimpia ja eniten minua kiehtovia asioita Australiassa; olet kirjaimellisesti toisella puolella maapalloa, joka on ollut muista mantereista erillään jopa miljoonia vuosia, joten kaikki, mikä on luonnossa tavallista siellä, on suomalaiselle todella erikoista.