Varaanien ja rauskujen jäljillä Komodo national parkissa

Balin jälkeen suuntasimme Floresin saarelle, pieneen Labuan Bajon kalastajakylään. Maisemanvaihdos rauhallisempaan oli ihan kaivattu suunta Balin kovan hälinän jälkeen!

"Ah, miten hyvin rauhaa rakastavalle suomalaiselle sopivaa turreilua!"

Itse piskuisessa Labuan Bajossa ei hirveästi nähtävää ollut - hieno näkymä satamaan toki aukeni hostellimme rappusilta. Siispä syy, miksi tälle pienelle saarelle saavuimme, olikin Komodo national park (indonesiaksi Taman Nasional Komodo). Labuan Bajosta käsin tehdään päivittäin eri pituisia veneretkiä kyseiselle alueelle.
Komodo national park kattaa useamman eri saaren, kuten Komodon, Padarin, Rincan, sekä Kanawan saaret. Alueella on myös saaria, joille ei turisteja päästetä lainkaan - mikä on mielestäni vain hyvä juttu. Näillä saarilla luonto saa olla rauhassa. Lisäksi myös mm. Komodon pääsaarella on paikkoja, jotka on kokonaan suljettu tursiteilta. Erittäin uhanalaiset komodonvaraanit saavat näillä alueilla olla täysin rauhassa ja turvassa.
Mielestäni koko retkemme ajan luonto otettiin muutoinkin huomioon todella hyvin, ja turisteille pidettiin tiukkaa kuria ja infoa siitä, että omille teilleen ei saa lähteä. Toki tämä ei ole vain luonnonsuojelu-, vaan myös turvallisuuskysymys. Aikuinen komodonvaraani kun voi oikeasti olla hengenvaarallinen suuttuessaan. Alueella kerrallaan oleilevien turistien määrää myös säädellään, minkä ansiosta saarilla oli ihanan rauhallista. Ei kauheita ihmismassoja, ei hälyä ja meteliä, vain muutamia asiallisesti käyttäytyviä pieniä matkustajaryhmiä. Ah, miten hyvin rauhaa rakastavalle suomalaiselle sopivaa turreilua!

Me valitsimme yhden yön ja kahden päivän mittaisen retken, ja tottakai sen halvimman mahdollisen. Tämän myös huomasi - veneemme oli melko pieni ja alkeellinen, eikä näin ollen varmastikaan mikään maailman turvallisin. Se oli kuitenkin söpö ja tunnelmallinen! Veneen henkilökunta (3 nuorta miestä) ei juurikaan osannut englantia, ja makuupaikkamme olivat ohuet patjat veneen avonaisessa "yläkerrassa". Ruokaa saimme reissun aikana onneksi paljon, ja se oli hyvää! Muut matkaajat retkellä olivat myös nuoria reppureissaajia kaikki, ja hyvin samanhenkistä porukkaa kuin mekin.

 

Tällaisessa veneessä me majailimme yhden yön ja kaksi päivää. Huom. Kuva ei ole minun ottamani, vaan erään toisen seurueessamme olleen matkailijan. Hän on antanut luvan kuvien käyttöön.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme ensimmäiseksi Pulau Kanawalle, eli siis Kanawan saarelle. Täällä sai snorkkeloida ja ihmetellä pikkukaloja, jotka uiskentelivat ihan saaren rannan tuntumassa. Minulla oli kuitenkin ongelmia snorklausmaskini kanssa - se jotenkin vuosi kokoajan jostain paikasta vettä sisään. Niinpä jätin snorklailun suosiolla vähemmälle ja palasin rannalle ihailemaan maisemia. Ja saari tosiaan oli kaunis - ihanan vaaleaa hiekkaa ja turkoosia, lämmintä vettä.

Kanawalta retkemme suuntautui seuraavaksi niin kutsutulle Manta pointille, eli siis merialueelle, jossa usein liikuskelee giant manta rayta, eli suomeksi paholaisrauskuja. Olin etukäteen innolla odottanut juuri tätä hetkeä; näkisin luonnonvaraisia paholaisrauskuja ja uisin niiden keskellä!
Merenkäynti alueella oli paljon kovempaa kuin olin ajatellut, ja uiminenkin kävi ihan tosissaan työstä. Se kuitenkin palkittiin, sillä parvi paholaisrauskuja saapui paikalle ja ui suoraan alapuoleltani. Miten hienoja otuksia ne ovatkaan! Onneksi minulle sattui tällä kertaa ehjä snorklausmaski, niin sain katsella rauskuja rauhassa vailla maskin täyttymistä vedellä. Nopeina uimareina ne kuitenkin jatkoivat matkaansa ohitsemme melko haipakkaa, joten kauaa en niitä ehtinyt ihastelemaan. Pari hyvää uimaria ui pitkän matkaa rauskujen perässä, mutta lopulta hekin jäivät niistä jälkeen. Sitten pari henkilökuntamme miestä veneeltämme lähtivät jollain puisella pikku pelastusveneellä hakemaan uimareita, sillä he olivat uineet niin kauas, että henkilökunta pelkäsi heille käyvän jotakin. Itsekin olin ihan huomaamatta ajelehtinut jo parinsadan metrin päähän veneestä, ja siinä aallokossa sai kyllä ihan tosissaan polskia, että pääsin takaisin. Olin ihan kunnolla hengästynyt perille päästyäni.

 

Siinä se on - ihka ilmielävä, luonnonvarainen paholaisrausku! Huom. Kuva ei ole minun ottamani, vaan erään toisen retkellämme mukana olleen matkailijan. Hän on antanut luvan kuvien käyttöön.

 

Huom. Kuva ei ole minun ottamani, vaan erään toisen retkellämme mukana olleen matkailijan. Hän on antanut luvan kuvien käyttöön.

 

Tätä hienoa kokemusta seurasi seuraava; pulau Padar, jossa kapusimme korkealle mäelle katsomaan auringonlaskua. Tällä saarella näimme myös Timorin kauriita.

Kauniin auringonlaskun jälkeen tulikin melko nopeasti säkkipimeää, kuten näin lähellä päiväntasaajaa aina käy. Vene ajettiin rauhallisesti mahdollisimman tyynelle merialueelle ja ankkuroitiin siihen. Niin me sitten yövyimme ihanassa valtavassa siskonpedissä kaikki matkustajat - mutta sekin oli vain hauskaa ja tunnelmallista! Lisäksi tyynellä merellä kirkkaan tähtitaivaan alla nukuin ainakin itse kuin tukki. Aamulla kehaisin Suville, että onneksi kukaan paikallaolijoista ei kuorsannut, johon Suvi mainitsi, että itse asiassa minä vähän kuorsasin - enkä oikeasti koskaan kuorsaa! Taisivat raitis meri-ilma sekä päivän uintiretket tehdä tehtävänsä.

"Lähes aina liian rohkeasti lähestyvälle varaanille riitti varoituksena kepin heilautus, jolloin ne lähtivät yleensä suosiolla muualle."

Seuraavana päivänä koitti sitten toinen suuresti odottamani hetki - näkisimme pian komodonvaraaneja. Suuntasimme pulau Komodolle, jossa oli jopa hiukan muitakin turisteja meidän lisäksemme. Silti oli kuitenkin mukavan rauhallista, ei mitään yleistä hälinää ja ruuhkaa.
Koska veneheppumme eivät osanneet englantia, ja koska heidän tehtävänsä oli nimenomaan hoitaa vain kuljetuksemme ja ruokkimisemme, eivät he opastaneet meitä maalla lainkaan. He eivät edes poistuneet veneestä. Muilla saarilla olimme saaneet liikkua ihan vapaasti keskenämme, mutta Komodolla saimme saarelta ihan oman oppaan. Yksin kulkeminen saarella oli ehdottomasti kielletty.
Oppaamme johdatti meitä pitkin saarta ja kertoili paljon luonnosta. Hän, kuten myös muut oppaat koko Komodo national parkissa, ovat paikallisia ja juurikin Komodon alueelta kotoisin. Hän siis tiesi paljon ympäröivästä luonnosta, ja osoitteli ja näytti meille pitkällä kepillään milloin mehiläispesiä, milloin villisikoja, kauriita ja apinoita. Jokaisella saaren oppaalla oli vastaavanlainen parimetrinen keppi - se oli myös yksi turvallisuusvaruste.

Heti saarelle saapuessamme olimme jo nähneet pari komodonvaraania - ne vain makoilivat turisteista piittaamatta ihan rakennusten lähettyvillä. Oppaamme selitti, että niillä on juuri tähän päivän kuumimpaan aikaan lepoaika, jolloin ne pyrkivät esimerkiksi rakennusten varjoon lepäilemään. Oli hurjaa nähdä kaksimetrinen lisko niin läheltä! Alle parin metrin päähän makoilevia jättiläisiä meitä ei päästetty, mutta en itse olisi kyllä lähemmäs uskaltanut mennäkään. Kyllä nuo esihistoriallisen näköiset "lohikäärmeet" sen verran kunnoitusta herättivät.
Pidemmällä saaren metsissä näimme sitten yhden vähän aktiivisemman varaaninaaran, joka saapui paikalle juomaan vettä. Se tarkkaili meitä uteliaasti ja lipitteli vettä rauhassa. Kun se alkoi lähestyä meitä, oppaamme otti keppinsä käyttöön ja osoitti sillä kohti varaania. Lisko pysähtyi, katseli hetken, ja vaihtoi sitten suuntaa. Juuri tätä varten näitä keppejä kannetaan, kertoi oppaamme. Eivät ne varaania pysäyttäisi, mikäli se tosissaan meinaisi päälle käydä, mutta lähes aina liian rohkeasti lähestyvälle varaanille riitti varoituksena kepin heilautus, jolloin ne lähtivät yleensä suosiolla muualle.

Näimme saarella myös pienempiä, teini-ikäisiä varaaneja, jotka juuri olivat siinä iässä, että olivat uskaltautuneet puista alas. Heti kuoriuduttuaan varaaninpoikaset nimittäin kiipeävät lähimpiin puihin turvaan - muutoin niiden oma emo söisi ne (hmm, miksiköhän tämä laji mahtaa olla uhanalainen?). Puissa ne sitten elelevät, kunnes ovat tarpeeksi kookkaita - n. 1-1,5 metrin mittaisia - elelemään myös maan tasalla suhteellisen turvassa. Aikuiset varaanit eivät sitten puihin enää kiipeilekään.
Näimme saarella myös pari pesää. Niiden luo oli asetettu varoituskyltit, jottei kukaan vahingossakaan menisi liian lähelle niitä. Varaanimammat nimittäin ovat raivokkaita jälkikasvunsa puolustajia (siihen saakka, kunnes poikaset kuoriutuvat, ja niistä tuleekin hyvä makupala), ja ne pysyttelevät aina jossakin pesänsä lähettyvillä, mikäli siellä on munia.

Visiitti Komodon saarelle oli kyllä huikea - komodonvaraanit olivat juuri niin mahtavia kuin olin ajatellutkin!

Komodolta siirryimme Rincan saarelle, joka oli luonnoltaan mäkisempi ja vähän karumpi. Täälläkään ei saanut liikkua kuin määrätyillä reiteillä, ja vain keppivarustellun paikallisen oppaan kanssa. Näimme varaaneja, apinoita, sekä myös jokusen vesipuhvelin.

Rincalta sitten suuntasimme viimeisen kohteemme luo, eli pinkille rannalle, joita on ilmeisesti parikin kappaletta Komodon alueella. En enää tarkalleen muista, minkä saaren rannalla me olimme.
Hyppäsimme veneestämme suoraan snorkkeleiden kanssa veteen, jossa saatiin taas ihastella mitä moninaisempia upeita kaloja ja koralleja. Täällä oli elämää paljon! Uimme myös ihan rannallekin asti lepäilemään.

 

Pink beach. Huom. Kuva ei ole minun ottamani, vaan erään toisen matkaajan, joka oli kanssamme retkellä. Häneltä on saatu lupa kuvien käyttöön.

 

Juurikaan tämän parempia snorklauskuvia minusta ja Suvista ei saatukaan :D Huom. Kuva ei ole minun ottamani, vaan erään toisen matkaajan, joka oli kanssamme retkellä. Häneltä on saatu lupa kuvien käyttöön.

Tämä parin päivän retki Komodon kansallispuistoon oli kaikin puolin huikea, ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Voisin hyvin mennä vielä uudestaankin. Tämän retken aikana näin mielestäni reissumme kauneimmat auringonlaskut, sekä myös eräitä upeimmista koskaan näkemistäni maisemista. Unohtamatta tietenkään ikimuistoisia luontokohtaamisia. Olen pienestä pitäen ollut kova eläinfani, ja katsoin lapsena aina innoissani jokaisen luonto-ohjelman joka telkkarista tuli, ja luin jokaisen eläinaiheisen kirjan, mitä kirjastostamme löytyi. Se pieni eläinfani elää minussa edelleen tänäkin päivänä vahvasti, ja voisikin sanoa, että yksi unelmistani toteutui tällä reissulla nähdessäni kaksi huikeaa fanittamaani villieläintä - paholaisrauskun ja komodonvaraanin - luonnossa.

Balin parhaat (ja pahimmat) palat

Bali - tuo pieni saari, joka on Indonesian kenties suosituin turistikohde. Siellä saimme viettää aikaamme yhteensä kolmen viikon ajan suuren reppureissumme aikana. Balilla tapahtui niin paljon kaikenlaista, että tästä postauksesta tulisi pitkä kuin nälkävuosi, mikäli kirjoittaisin kattavasti kaikesta. Niinpä ajattelin tehdä melko lyhyen ja tiivistetyn tekstin siitä, millaisena itse Balin koin ja mitkä olivat sen parhaimmat, sekä huonoimmat, puolet.

 

Näitä jumalille jätettyjä lahjoja näkyy Balilla paljon ja joka puolella, usein keskellä katua - kulkiessa on hyvä pitää silmänsä auki ja varoa, ettei astu niiden päälle. Balilla siis suurimpana uskontona on balilainen hindusmi, ja hindujumalia ja -temppeleitä näkyykin runsaasti joka puolella. Muualla Indonesiassa valtauskontona on islam.

Aloitan ennakkoluuloillamme, sekä sillä, miten ne vastasivat todellisuutta; mielikuvissamme Bali oli ihana, vehreä ja rauhallinen hippiparatiisi, jossa muutama reppureissaaja joogaa palmujen keskellä tuoreita hedelmiä nauttien. Kyllähän Balilta sekin puoli löytynee, mutta se on kovin kaukana kokonaiskuvan todellisuudesta.
Bali on meluisa, likainen, ruuhkainen, aivan täynnä turisteja (ja saaren pieni koko sekä kehno tieverkosto vain pahentavat tätä täyteen ahdetun tuntua), sekä yllättävän kallis. Sen saavuttama suuri suosio länsimaisten turistien keskuudessa on varmasti vaikuttanut hintoihin - muualla Indonesiassa (kuin myös Balin hiljaisimmissa osissa) esimerkiksi ravintolaruoka maksoi vain n. kymmenesosan siitä, mitä se oli Kutassa tai Ubudissa.

Turismi on omasta mielestäni muutoinkin pilannut saaren monilta osin - paikalliset eivät olleet aidosti ystävällisiä, meitä yritettiin huijata, sekä meille yritettiin jokaisessa kadunkulmassa todella päällekäyvästi tyrkyttää jotain krääsää, tai kyytiä johonkin. En kuitenkaan yhtään ihmettele tätä. Totta kai köyhät balilaiset yrittävät parhaansa mukaan tienata elantoa itselleen, heidän toimeentulonsa kun on monelta osin lähes täysin turismista riippuvaista.
Myöskään paikallisten kylmää ja/tai tekopyhää käytöstä turisteja kohtaan en ihmettele lainkaan - näimme niin törkeästi ja typerästi käyttäytyviä länkkäreitä piskuisella saarella, että varmastikin sellaisen jatkuva näkeminen turruttaa aidon ystävällisyyden. Saman tapaista käytöstä kohtasimme paikallisilta myös Thaimaan suosituimmissa turistikohteissa. Lisäksi monia ennen kaikille avoimia kohteita on nykyään suljettu Balilla turisteilta, juurikin näiden huonon käytöksen vuoksi.

"Kaikesta huolimatta olen silti onnellinen, että päätimme mennä Balille. Löysimme Balilta myös aivan ihania ja aitoja paikkoja, kuin myös ihania ihmisiä."

Summa summarum, Balilta siis löytyy kyllä myös se instakuvien ihana, idyllinen hippiviidakko, mutta... Suurimmaksi osaksi kyse on vain kamalasta turistirysästä, jonne länsimaalaiset (etenkin aussit) menevät sekoilemaan kännissä. Me itse emme erityisemmin turistirysistä Suvin kanssa perusta, joten ensipäivämme Balilla olivat melkoinen pettymys, ennen kuin totuimme asiaan. Olimme varanneet Balilla olemiseen kolme viikkoa, ja jo kolmen päivän jälkeen haikailimme saarelta pois ja mietimme, miten ihmeessä saamme ajan kulumaan.
Reissultamme olimme lähteneet hakemaan nimenomaan aitoja ja autenttisia kokemuksia, uuteen maahan ja kulttuuriin tutustumista. Emme sitä, että voimme ryypätä ja sikailla aamusta iltaan samalla, kun joku paikallinen palvelee meitä ja siivoaa sotkumme.

MUTTA kaikesta huolimatta olen silti onnellinen, että päätimme mennä Balille. Löysimme Balilta myös aivan ihania ja aitoja paikkoja, kuin myös ihania ihmisiä. Meidän piti vain tajuta lähteä suosituimpien turistikohteiden ulkopuolelle.

Ubud siis tuotti meille lähes ainoastaan pettymyksen - toki teimme siellä kaikkia kivoja turistijuttuja, kuten kävimme Monkey forestissa ihmettelemässä apinoita, Goa Gajah-temppelillä, Kanto Lampo-vesiputouksella, sekä ihastelimme perinteista balilaista musiikkiteatteriesitystä. Kävimme myös Rice terrace-riisiviljelmillä, ja matkalla sinne pysähdyimme Bali Pulina-sivettikissakahvitarhalla, jonne emme edes halunneet mennä. Emme edes tienneet koko paikasta. Kuskimme kuitenkin vain vei meidät sinne kysymättä - ilmeisesti hänellä oli joku sopimus kahvilanpitäjän kanssa, että tuo kaikki kyytiläisensä käymään myös siellä. Näissä sivettikissakahvitarhoissa on omat eettiset ongelmansa - eläimet elävät pienissä häkeissä vailla virikkeitä ja mahdollisuutta elää lajityypillisesti. Meidänkin näkemämme sivettikissat vain makoilivat tylsistyneen oloisina häkeissään (toki en ole varma, olisivatko ne ehkä enemmän yöaktiivisia muutenkin). Muutoin ne onneksi vaikuttivat ihan hyvinvoivilta, ja kiva oli myös nähdä, että paikka oli sentään tosi rauhallinen ja pieni, eli näin ollen vähemmän stressaava eläimille.

"Yöllä meitä piti Songanissa hereillä kakadujen rääynnän ja kukonkieunnan lisäksi kauhea kilinä- ja kolinamusiikki, joka kantautui viereisestä temppelistä."

Ihana pikkukylä Songan Batur-tulivuoren juurella oli sen sijaan todella positiivinen yllätys meille. Sieltä me löysimme vihdoin rauhaa sekä aitoa balilaista menoa.
Täydenkuun juhlia valmisteltiin kovaa vauhtia, ja päivällä näimme juhlakulkueen kantamassa koristeita ja uhrilahjoja juhlapaikalle. Vain harva osasi englantia. Paikallisten takapihoilla kuljeskeli possuja ja kanoja. Ravintoloita ei ollut, lukuunottamatta majapaikkaamme (joka oli koko kylän ainoa majapaikka muuten), josta sai jotakin ruokaa, muun muassa viereisestä Batur-järvestä nostettua kalaa.

Yksi hauskimmista hetkistämme Songanissa oli mielestäni tämä; olimme etsimässä jotain syötävää, kun jossakin pikku kadunvarsipuljussa näkyi suuri pata, jonka ympärillä pari naista hämmensi keitosta ja joukko nuoria miehiä söi. Päätin itsekin ottaa annoksen tuota vähintäänkin mielenkiintoisen näköistä soppaa, jossa lillui kananjalkoja. Toinen naisista antoi minulle kulhollisen, ja ehti sanoa "7000 rupiaa", kunnes toinen nainen keskeytti tökkäisten häntä kyynärpäällään, ja tokaisi minulle: "10 000 rupiaa". Hymyilin ja maksoin kiltisti - 10 000 rupiaa on n. 60 senttiä, 7000 olisi ollut 45 senttiä. Kyse oli siis minulle mitättömästä 15 sentin hintaerosta, heille taas merkittävämmästä summasta. Heihin verrattuna rikkaana länsimaalaisena maksan moisen mielihyvin - etenkin, kun ruoka-annos oli iso, todella maittava, ja lisäksi edelleen kymmenen kertaa edullisempi kuin Ubudissa.
Yöllä meitä piti Songanissa hereillä kakadujen rääynnän ja kukonkieunnan lisäksi kauhea kilinä- ja kolinamusiikki, joka kantautui viereisestä temppelistä (ja samanlaista musiikkia oli muuten kuskimme täysillä luukuttanut autossaan koko matkan bussipysäkiltä kylään).

Tämä kaikki oli ihan huikeaa! Juuri tällaista olimme lähteneet etsimään. Näimme, millaista aito paikallinen elämä, arki ja kulttuuri on. Meille oltiin varautuneen ystävällisiä, mutta kyläläisten elämä ei pyörinyt meidän ympärillämme, vaan heillä oli ihan omat juttunsa ja työnsä siinä menossa. Me olimme vain vierailijoita, sivustatarkkailijoita.

 

60 senttiä maksanut annos todella herkullista soppaa.

 

Myös tällaista "riisipuuroa" näimme kadulla myytävän - muuta ruokaa ei kylästä sitten saanutkaan. Meille jäi hieman epäselväksi, mitä tämä tarkalleen ottaen oli, mutta maultaan se oli makeaa ja kohtalaisen hyvää.

 

Guesthousemme tarjoilua; viereisestä Batur-järvestä ongittua kalaa.

"Ehdottomasti lämpimämpää vaatetta olisi tarvinnut olla."

Pääsyy sille, miksi alunperin Songaniin Balin oman bussiyhtiön Perama busin bussilla tulimme, oli patikointiretki yllä olevassa kuvassa taustalla näkyvälle Gunung Baturille. Songan sijaitsee siis aivan Baturin juurella, joka on 1717 m korkea aktiivinen tulivuori.
Heräsimme todella huonosti nukutun "yön" jälkeen n. klo 3 aamulla, ja kello neljän maissa lähdimme hiljaisen, mutta mukavan oppaamme kanssa kapuamaan. Oppaan olimme saaneet majapaikkamme pitäjien kautta.
Oli vielä pimeää, ja mitä korkeammalle vuorenrinnettä pitkin kapusimme, myös kylmää. Reitti ei ollut mikään ihan simppeli kävelyreitti, sillä koko matka oli soraista ja jyrkkää vuorenrinnettä. Välillä pomppasimme kivien tai kantojen yli. Jonkin verran kuntoa tuo kapuaminen siis vaatii, ainakin sitä reittiä, mitä pitkin me kuljimme.
Tahtimme oli reipas, ja vähän turhankin reipas, sillä olimme huipulla ensimmäisinä - ja oli yhä pimeää sekä todella kylmä. Meillä oli vain köykäiset nahka- ja farkkutakit, ja niiden alla ohuet pitkähihaiset sekä t-paidat, mutta ehdottomasti lämpimämpää vaatetta olisi tarvinnut olla.
Huipulla odotellessamme auringonnousua söimme aamiaista, jonka oppaamme oli meille varannut mukaan. Pikkuhiljaa alkoi valaistua, ja muitakin turisteja alkoi virtaamaan vuorelle yhä enemmän ja enemmän. He tulivat kuitenkin eri suunnasta kuin me, en tiedä, mistä. Vain yksi pieni porukka meidän lisäksemme tuli samasta suunnasta kuin me.

Baturille kapuaminen oli todella hieno kokemus, ja mikäli haluaa suhteellisen helpon kiipeilyn tehdä Balilla, sekä nähdä huikeita maisemia samalla, on tämä siihen oikein hyvä vaihtoehto. Suosittelen!

 

Tämä kulkukoira tuli erään turistivirran mukana aivan huipulle, ja sitten istuutui eteemme katselemaan auringonnousua. Se vain istui siinä pitkän aikaa ja katseli. Mielestäni tämä oli jotenkin maaginen hetki.

 

Songanista suuntasimme Amediin, joka osoittautui myös todella kivaksi paikaksi; pieni merenrantakylä, jossa oli mukavan rento ja hippimäinen tunnelma. Turisteja oli meidän lisäksemme jonkin verran, mutta silti oli ihanan rauhallista.
Eräs paikallinen baarinpitäjä kutsui meidät ravintolaansa laulamaan karaokea ja viettämään iltaa, kun näki meidät kuljeskelemassa rannalla. Paikalla oli porukka espanjalaisia turisteja, jotka tanssivat ja lauloivat iloisina rannalla kuutamossa, baarinpitäjä heidän kanssaan. Niin jäimme sitten tuohon mukavaan pikku ravintolaan syömään, ja taisipa Suvi laulaa hieman karaokeakin.

Amedissa vuokrasimme ensimmäistä kertaa skootterin ja harjoittelimme sillä ajoa vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Itsekin ajoin mopoa, ensimmäistä kertaa eläissäni.

 

Amedin mustaa rantahiekkaa. Taustalla näkyy Gunung Agung, Balin korkein (tuli)vuori.

"Yksi apina varasti salamannopeasti lähes täyden vesipulloni."

Amedin jälkeen kohteena oli Kuta, eli oikein kunnon turistirysä. Sieltäkin saimme kuitenkin kivoja kokemuksia: surffaamista, sekä tutustuimme pariin amerikkalaiseen sekä ranskalaiseen, joista tuli kavereitamme. Osan kanssa olen yhä vielä tänäkin päivänä yhteyksissä somessa. Tapasimme heitä myöhemmin myös vielä useamman kerran Balilla. Muutoin emme kuitenkaan Kutasta hirveästi saaneet irti - se olisi ollut sopivampi paikka kunnon biletysreissulle.

Kutasta lähdimme Cangguun, joka oli myös ihan mukava paikka, muttei mitenkään ihmeellinen. Siellä ollessamme reissuumme ilmaantui eräs meistä täysin riippumaton vastoinkäyminen, joka sitten vaivasi enemmän ja vähemmän loppureissuamme. Sain myös lievän ruokamyrkytyksen sushista (tiedän kyllä, otin tietoisen riskin syömällä sushia Indonesiassa! :D), mutta se meni onneksi nopeasti ohi.

Kävimme myös Uluwatussa, jossa skootteroin yksin (todella huterilla taidoilla - on oikeasti ihme, etten kaatunut) niin Bingin beachille kuin Uluwatun temppelillekin, jotka olivat kivoja nähtävyyksiä. Eivät kuitenkaan mitään sellaista, mitä emme olisi jo Balilla nähneet. Paitsi Uluwatun temppelillä minulle sattui eräs juttu, jota en vielä aiemmin ollut saanut kokea, vaikka tiesinkin sitä todella paljon tapahtuvan. Nimittäin yksi apina varasti salamannopeasti lähes täyden vesipulloni, vaikka olin koittanut sitä pitää parhaani mukaan piilossa juurikin tämän vuoksi. Apinaparka ei kuitenkaan hoksannut, että vesipulloni oli auki, ja se olisi helposti saanut juotua suuaukosta, vaan se yritti tehdä reikää pullon pohjaan juodakseen sieltä. Samalla avonaisesta pullonsuusta sitten kaikki vesi valui lorottaen maahan - hukkaan.

 

Surffailua Kuta Beachilla. Yllätin itseni positiivisesti ja pysyin jopa laudalla välillä pystyssäkin!

 

Bingin beach, eli Pantai Bingin

 

Uluwatun temppeli

 

Tässä tuo apina, tyytyväisenä itseensä kaadettuaan vesipulloni koko sisällön maahan.

Uluwatusta palasimme vielä yhdeksi yöksi Seminyakiin viettämään iltaa uuden amerikkalaisen kaverimme kanssa, ja seuraavana päivänä lähtikin lentomme kohti Floresin saarella sijaitsevaa Labuan Bajoa. Oli aika siirtyä muihin osiin Indonesiaa.

Kenties vielä jonakin päivänä palaan Balille - never say never ja sitä rataa. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan koe enää mitään kaipuuta tuolle turismin valtaamalle pikkusaarelle. Sen sijaan muita osia Indonesiasta tahtoisin kyllä nähdä vielä lisää - esimerkiksi Jaavan ja Sumatran saaret jäivät meiltä kokonaan näkemättä. Emme käyneet Toba-järvellä, tai nähneet suurkaupunki Jakartan kaaosta. Ensisijaisesti siis lähtisin tulevaisuudessa tutkailemaan muita osia Indonesiasta, mikäli joskus vielä matkani sinne suuntautuu. Mutta jos sattumalta tuolloin reittini osuisi Balillekin, niin ilman muuta kävisin sielläkin muistelemassa edellistä käyntiä, sekä kenties tsekkaamassa niitä paikkoja, jotka meiltä vielä jäivät Balilta näkemättä.