Sigma 24mm f/1.4 Art DG HSM

Hyvää alkanutta vuotta! Tässä tulee hieman kattavampi mielipiteeni ensimmäisestä uuteen kameraani hankkimastani objektiivista, Sigma 24mm f/1.4 Art:sta. Joitakin seikkoja kerroinkin jo vuosi takaperin, juuri vasta tämän linssin ja uuden kamerani hommattuani.

Hintaa objektiivilla oli ehkä noin 400 euroa ? Ostin linssin siis käytettynä yhdessä Nikonin kameran rungon kanssa samalta myyjältä, joten en ihan tarkalleen muista hintaa. Mielestäni hinta on kuitenkin todella kohtuullinen kuvanlaatuun ja valovoimaan nähden. Sen sijaan objektiivin hintaa uutena (n. 700 €) en välttämättä maksaisi, vaan kenties hommaisin ennemmin jonkin laajakulma-zoomin hieman pienemmällä valovoimalla tms. Tämä on kuitenkin kiinteän polttovälin objektiivi, mikä rajoittaa kuvaustilanteita jonkin verran, ja lähes yhtä hyvällä kuvanlaadulla voisi samaan hintaan saada jonkin käytännöllisemmänkin linssin. Sen sijaan, jos löytää suht edullisesti vaikkapa käytettynä, kuten minä, kannattaa ehdottomasti harkita ostamista.

Paino ja koko: painoa objektiivilla on superkuva.fi:n mukaan 665g. Tästä ei mitään erikoista 

sanottavaa, mielestäni linssi on vielä hyvinkin kevyt. Kuitenkin painoa on sen verran, että tuntee sen olevan kunnon laatua, eikä mitään pilipali-muovia. Tuntee siis käsissään hyvinkin kannattelevansa jotakin, mutta kädet eivät väsy monenkaan tunnin käytön jälkeen. Kooltaan tämä Sigma on passeli - melko pieni verrattuna vaikkapa Art-sarjan pidemmän polttovälin muotokuvaobjektiiveihin. Kulkee helposti ja vaivatta mukana omassa säilytyspussukassaan, jossa tosin ei ole (ainakaan minun versiossani ei ole, onhan se toki saattanut jäädä edelliselle omistajalle) minkään sortin kantokahvaa tai remmiä.

Tarkennus saa miinusta - AF sahaa, ja tarkentaa aina lopulta kuvattavan kohteen taakse. Mitä olen eri keskustelupalstoilta lukenut, niin tämä vaikuttaisi olevan melko yleinen Sigman linssien ongelma. Koitin hienosäätää tarkennusta eri tavoilla, niin plussalle kuin miinuksellekin, mutta siitä ei ollut hyötyä. Lopulta kuitenkin löysin kamerastani jonkin aivan ihmeellisen automaattitarkennuksen asetuksen, jollaisesta en ollut kuullutkaan, ja kokeilin sitä. Se toimi, jotenkin. Sain linssin tarkentamaan noin viidellä kerralla kymmenestä kuvattavaan, kun aiemmin se oli tarkentanut joka kerta sen taakse. Sain siis asiaa ainakin hiukan parannettua. Kuitenkin, ostin tämän linssin ensisijaisesti maisemakuvausta varten, joten ko. ongelma AF:n kanssa ei ole mikään ongelma objektiivin varsinaisessa käyttötarkoituksessa. Muutenkin tarkennan lähes aina käsin.
AF:ään ei siis tämän objektiivin suhteen ole luottamista. Lisäksi olen huomannut, että hämärässä kuvatessakaan ei tarkennukseen kannata luottaa, ei edes vaikka tarkentaisi manuaalisesti - usein kohteesta jokin osa jää siitä huolimatta epätarkaksi, yleensä lähellä kuvan reunoja (esim. jalkaterät). Tämä on jo monesti tuottanut harmaita hiuksia minulle, kun olen jälkikäteen jonkin kuvauskeikan jälkeen editoinut kuvia, ja huomannut, että kohteen jalat ovatkin jääneet pehmeiksi... Eikä kyse ole siis liian suuresta käytetystä aukosta tai muustakaan vastaavasta, vaan siitä, että kuva vain etenkin hämärissä olosuhteissa pehmenee reunoilta ikävästi.
HSM eli Hyper Sonic Motor -tarkennusmoottori on hyvin hiljainen, kuten kuuluukin olla.
Lähin tarkennusetäisyys on 25cm. Toisinaan kaipaisi näin laajakulmaisella linssillä lähemmäskin kohdetta pieniä kohteita kuvatessa, mutta eipä tämä miksikään macrolinssiksi ole tarkoitettukaan.

Valovoimasta tulee kehuja ja pisteitä tälle optiikalle! Suurin aukko on 1.4, ja näin suurella aukolla todellakin on hauskaa leikkiä ja saada vaikka minkälaista tyyliteltyä ja pehmeää jälkeä aikaiseksi. Tämä myös mahdollistaa sen, että niin bokeh kuin DoF (eli Depth of Field, taustan sumennus) ovat todella pehmeitä, sulavia, ja kaunista katseltavaa. Objektiivin ehdottomasti paras ominaisuus, jota jää kyllä kaipaamaan, jos tästä pieniaukkoisempaan vaihtaa. Tai ainakin minä jäisin kaipaamaan, kun olen tällainen, että tykkään leikitellä suurilla aukoilla ja pidän suuresta syväterävyydestä kuvassa.

Pienin aukko objektiivissa on 16, ja tällä saa hyvää ja terävää jälkeä maisemia kuvatessa.

Tämä otettu suurimmalla aukolla, eli 1.4:llä. Kuten näkyy, niin näin suurella aukolla saa aikaan helposti esimerkiksi hauskasti tyyliteltyjä muotokuvia.

Värientoisto ja kylläisyys, kuvanlaatu; tästä plussaa. Värientoisto on melko hyvää ja kylläistä, eikä jälkikäteen editoidessa juurikaan tarvitse värikylläisyyttä lisätä, ellei haeta sitten liioitellun värikästä efektiä kuviin. Kuvanlaatu on lähes aina ja joka tilanteessa hyvää, jopa veitsenterävää. Paitsi siellä kuvan aivan reunoilla, ja hämärässä sisällä kuvatessa. 

Polttoväli on kiinteä 24mm, joka on ihan hyvä maisemakuvaukseen, sekä tyyliteltyyn
muotokuvaukseen, jossa halutaan saada tarkoituksella kohteesta vääristynyt suhteiltaan. Sisätiloissa kuvaaminenkin onnistuu, sillä ahtaaksi tätä ei missään nimessä voi kutsua. Kuitenkin itse huomasin jo heti alkuun kaipaavani vieläkin laajempaa laajista, jossa maisemakin muuttuu jo selkeäksi hieman vääristyneeksi panoraamaksi. Puhumattakaan sitten niistä potrettikuvista, joista saisi todella laajakulmaisella objektiivilla vielä tyylitellympiä. Kenties hankinkin joskus tulevaisuudessa, kun olen tositosi rikas (huom., kun :D), jonkin vielä laajakulmaisemman linssin, jopa ihan fisheyen, tai laajakulmazoomin. Tämäkin on kuitenkin todella hyvä laajakulmaobjektiivi polttoväliltään, ja oikein mainio maisemakuvaukseen, enkä kadu ostoani. Olen vain alkanut himoita juurikin sellaisia todella laajoja kuvakulmia, ja niitä tämä linssi ei ihan tarjoa, joten kenties joskus hankin sen fisheyen.

Tämä kuva napattu objektiivin pienimmällä mahdollisella aukolla, eli 16:lla. Itse ainakin olen maiseman kokonaisvaltaiseen terävyyteen ja taivaan hentojen pilvijuovienkin hyvin erottumiseen hyvin tyytyväinen.

Käyttö onkin juuri polttovälin vuoksi toisinaan hieman rasittavaa - linssi ei ole niin laaja kuva-alaltaan kuin voisi olla ja toisinaan tahtoisi, mutta kuitenkin taas kohteet näyttävät olevan todella kaukana, joten pienen kohteen kuvaaminen ei läheltäkään oikein onnistu. Lähin tarkennusetäisyys on 25 cm. Olen käyttänyt tätä ulkomaanreissuillani yleislinssinä sen kevyen painon ja helpon liikuteltavuuden vuoksi - Sigman 85mm ja 120-300mm -linssini ovat niin painavia ja kookkaita, etten niitä pitkin poikin vaeltaessa mielelläni mukana raahaa. Muutenkin ne ovat monissa tilanteissa liian ahtaita. Kuitenkaan tämä objektiivi ei ole se mikään paras linssi "yleiskäyttöön", juurikin tämän kappaleen alussa mainittujen seikkojen vuoksi, mutta toisaalta, hyvälaatuiset yleisobjektiivit maksavat taas useita tuhansia. Tarkoitukseensa, laajakulmakuvien ottoon, tämä putki on hyvä, ja kuvanlaadussa ei ole mitään valittamista, vaan isoimman murheen omassa käytössäni muodostaa juurikin polttoväli. Kuitenkin, jos vain jaksan 85-milliseni raahata myös mukanani, kuten Islannissa, tilanne helpottuu huomattavasti!
Hetki sitten kuitenkin ostin, jälleen käytettynä, Sigman vanhemman 24-70mm f/2.8 Macro -linssin uudeksi yleisputkekseni. Se maksoi vain vaivaiset 150 euroa, joten olen tuumannut, että sen tuoma käytännöllisyys on varmasti rahan arvoista, vaikka kuvanlaatu ei olisikaan aivan priimaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään halpisobjektiivi, vaan aikanaan se on ollut hyvinkin laadukas putki, ja itse olen tyytyväinen sen kuvanlaatuun, mitä toistaiseksi olen sitä testaillut. Saa nähdä, tuleeko ko. putki korvaamaan tämän Sigman nyt käytössäni täysin, mitä hieman epäilen, ainakin yleis- ja reissukäytön osalta.

Kuvanvakaajaa objektiivista ei löydy - se on hieman omituista mielestäni, kun ottaa huomioon, että kyseessä on kuitenkin Art-sarjan linssi. Itseäni tämä ei kuitenkaan ole haitannut, sillä en ole havainnut minkäänlaista kuvien tärähtelyä käsivaralta otettaessa. Kuitenkin, koska muutoinkin kuvaan oikeastaan aina ilman jalustaa, käytän sellaisia suljinaikoja, ettei kuvan pitäisikään kovin helposti tärähtää (1/160 s ja siitä ylöspäin). Hitaammilla suljinajoilla siis tarvinnee jalustaa. Koska polttoväli on niin lyhyt, ja putki suhteellisen pienikokoinen ja kevyt, auttavat nämäkin seikat siihen, ettei kuvanvakaaja ole niin välttämätön varuste kuin vaikka teleobjektiiveissa. Sen puutteesta ei siis miinusta oikein voi antaa, kun ei ole sellaista edes tarpeelliseksi kokenut.

Sääsuojausta ei linssissä myöskään ole. Kuitenkin Islannissa tihkusateessa Skógafossia kuvatessa se tuntui pitävän kosteuden ulkopuolellaan ihan hyvin - siis ainakin siltä tuntui. Sitähän ei tiedä, menikö tihkua jonnekin syvälle linssin rakenteisiin, mutta ainakin se on toiminut moitteettomasti reissun jälkeenkin (sitä huonoa AF:ää ja hämärässä kuvattujen kuvien reunojen pehmenemistä lukuunottamatta, jotka ovat vain tämän objektiivin ominaisuuksia), ja tästä on jo vuosi aikaa, joten uskon, että pientä kosteutta objektiivi kykenee kyllä torjumaan. Kaatosateessa tai hiekkamyrskyssä sitä ei ehkä kannattane käyttää, mikäli joku nyt sellaisessa tilanteessa kuvaamista on suunnitellut tekevänsä.

Summa summarum eli lopputulema: Sigman 24-millinen kiinteäpolttovälinen, erittäin suuren f/1.4 -aukon Art-sarjan objektiivi on hyvä, kevyt ja tarkka linssi maisemien ikuistamiseen. Jälki on nättiä, terävää, värit kylläisiä ja kontrasti kuvissa hyvä (joskin itse tykkään jälkikäsitellä kuviani ja lisätä vieläkin enemmän kontrastia, mutta nämä ovat makuasioita). Yleiskäyttöön ei tästä linssistä ole, sillä pienet tai kaukana olevat kohteet näyttävät - luonnollisesti, kun on laajakulmasta kyse - olevan vieläkin pienempiä ja kauempana kuin ovatkaan. Eli siis niin sanotusti "kohteen lähelle" ei tällä pääse. AF eli automaattitarkennus ei tahdo pelittää, kuten Sigman linsseissä muutenkin yleisesti ongelmana on. Tällaisella putkella kuitenkaan harvemmin kuvataan mitään nopeatempoista actionia, jossa sitä AF:ää tarvitsisi, joten sen huonohko toimivuus ei tässä optiikassa ole se suurin heikkous. MF toimii kuitenkin aina. Isoimmaksi heikkoudeksi mainitsisin sen hämärässä sisällä kuvaamisen. Suuri aukko mahdollistaa kuvaamisen hyvinkin heikossa valaistuksessa, mutta mitä suurempaa aukkoa käyttää, sitä pehmeämpää on jälki kuvan reunoilla. Ja vaikka aukkoa pienentäisi, sumenee kuva reunoja kohden silti. Yhdessä tämän seikan, AF:n niskuroinnin, sekä sääsuojauksen ja kuvanvakaajan puuttumisen kanssa en maksaisi itse tästä linssistä sen hintaa uutena, eli sitä n. 700 euroa. Mielestäni yhtä hyvää jälkeä tekeviä objektiiveja löytää halvemmallakin. Sen sijaan jos sen hieman edullisempaan hintaan jostakin löytää, ja nimenomaan tällaiselle laajukulmalinssille olisi paljon käyttöä, niin silloin tämä on ehdottomasti kannattava sijoitus. Itse tulen mitä todennäköisimmin yleiskäytössä korvaamaan tämän ostamallani käytetyllä Sigma 24-70mm f/2.8 Macrolla (eli vanhemmalla 24-70mm-mallilla), sillä omassa käytössäni se käytännöllisyys kuitenkin ajaa suuren aukon yli. Etenkin, kun siitä suuresta aukosta ei ole edes hämärässä (sisällä kuvatessa) iloa. Hämärässä ulkona maisemia kuvatessa putki voisi toimiakin paremmin, ja mielestäni esim. tuo ylempänä oleva auringonlaskun aikaan otettu kuva jostakin putkikasvista näyttää todella hyvältä, mutta koska itse en oikeastaan koskaan kuvaa ulkona hämärän aikaan, en tästä ominaisuudesta hyödy. Tähtitaivasta/revontulia kuvaavalle voisi tämä linssi olla hyödyllisempi. En kuitenkaan ainakaan vielä aio tästä objektiivista kokonaan luopua, ja kenties säästänkin tämän juurikin niitä hetkiä varten, kun tahdon ottaa oikein laadukkaita maisemakuvia, tai leikitellä syväterävyydellä muotokuvissa. Lisäksi kevättalvella suuntaamme Lappiin reissulle, joten todennäköisesti silloin nappaan tämän mukaan - jos vaikka sattuisi bongaamaan revontulia.

Kummitusten Praha

Neljän päivän reissu viime elo-syyskuun taitteessa kaverin kanssa Prahaan vailla minkäänlaisia suunnitelmia osoittautui sukseeksi. Prahahan onkin aivan mahtava kaupunki! Tunnustan, että kumpikaan meistä ei tiennyt kaupungista, eikä oikeastaan koko Tšekeistä juuri mitään muuta kuin että se on ollut osa Tšekkoslovakiaa ja sieltä saa halpaa olutta, ja kuulemma Prahassa joku vanhakaupunkikin on. Kenties juuri siksi yllätyimmekin niin positiivisesti - meillä ollut mitään odotuksia tai ennakkokäsityksiä koko maasta, vaan matkustimme täysin avoimin mielin ja menimme, minne tuuli meitä kaupungissa kuljetti. Kaunis Praha yhdistää lumoavasti uutta ja vanhaa, ja keskiajan samalla kiehtova ja pelottava tunnelma huokuu ympäri kaupunkia turistien läsnäolosta huolimatta.

Tämä ei kenties kiinnosta kaikkia, mutta meitä kyllä sitäkin enemmän - nimittäin historia ja vanhat kummitustarinat. Emme olleet tulleet edes ajatelleeksi, että suuri osa tuntemistamme kummitustarinoista, Ihmissusi, Päätön ratsumies (tosin päättömän ratsumiehen legendoja on varmaankin useita)  ynnä muut, ovat juurikin Keski-Euroopasta lähtöisin. Tämä valkeni meille törmättyämme sattumalta ensin Keskiaikaisten kidutusmenetelmien museoon, ja sen jälkeen Kummitusmuseoon. Tajusimme, että täällähän on muutakin kuin hienoja, vanhoja rakennuksia ja valtavia turistimassoja. Nämä rakennukset huokuvat tarinoita. Ihmiskunnan synkkää historiaa ja karmeita kohtaloita.
Kidutusmuseo oli todella vaikuttava Rautaneitoineen, häpeänaamaraineen, ihmisen kahtiasahaus-sahoineen ja muine hirveine kidutusvälineineen - kuinka hirveitä ihmiset ovat vielä joitakin satoja vuosia sitten olleetkaan. Osa välineistä poistettiin käytöstä vasta 1800-luvulla, siis vain vajaat 200 vuotta sitten.

Kummitusmuseo, Prague Ghosts and Legends Museum, joka tuli meitä vastaan heti Kaarlen sillan jälkeen (joka oli muuten niin täynnä turisteja, ettemme meinanneet eteenpäin päästä) oli myös ihan mielenkiintoinen, joskin osa näytillä olleista paperimassahahmoista aiheutti enemmän huvitusta kuin hirvitystä. Silloin tällöin joistakin näyteikkunoista tuli rehellisesti sanottuna ensimmäisenä mieleen sana "kökkö". Tästä huolimatta museo oli kuitenkin kiva ja hauska, ja loppuvaiheessaan jo hieman karmivakin. Lisäksi käynti siellä avasi meille hyvin paljon juurikin näitä Prahassa kerrottuja kummitustarinoita, nimittäin niiden kerrontaan Kummitusmuseossa oli panostettu. Keskiaikaisen kidutusmuseon jälkeen ei ollut vaikea kuvitella noita ihmisparkoja, joiden rauhattomat sielut ovat silloisten kamaluuksien johdosta jääneet kaduille ikuisiksi ajoiksi kulkemaan.
Prahan kaupungissa todella vallitseekin upean historiallinen ja jotenkin aavistuksen synkkä ja pelottava tunnelma. Mutta niin mahtava sellainen. Kykenimme hyvin kuvittelemaan, kuinka juuri näillä samoilla kaduilla on keskiajalla kidutettu ja poltettu noitia, Musta surma tehnyt valtavia tuhojaan levitessään kulovalkean lailla, ja surmattujen linnanneitojen aaveet itkeneet öisin lohduttomasti linnojen torneissa.

Toki tutustuimme myös vanhaankaupunkiin, siihen suosittuun Kaarlensiltaan, Prahan astronomiseen kelloon (joka muuten oli remontissa ja pressun alla) ja muihin pakollisiin turistikohteisiin, mutta juurikin turistien valtavasta määrästä johtuen niiden tunnelma ei ollut ihan yhtä vaikuttava kuin muualla Prahassa. Kaarlen sillallakin kuulemma kummittelee, mutta emme oikein päässeet siinä rihkamakauppiaiden, karikatyyritaiteilijoiden ja kameroidensa kanssa sompailevien turistien seassa sellaiseen fiilikseen. Upeita nämä vanhat rakennukset ja sillat joka tapauksessa ovat. Vieri vieressä on keltaisia, pinkkejä, sinisiä ja vihreitä taloja, uutta ja vanhaa. Praha on todella kaunis ja hienonnäköinen kaupunki, ja mikäli olet vanhojen rakennusten fani tai arkkitehtuuri-friikki, kannattaa ehdottomasti Praha lisätä visiittilistallesi. Myös todella erikoisia, moderneja rakennelmia löytyy, esimerkiksi Tanssiva Talo Vltava-joen rannalla.

Ruoka kaupungissa oli hyvää ja edullista, joskaan itse en niinkään välittänyt paikallisesta erikoisuudesta, vettyneen vehnäleivän mieleen tuovista bread dumplingseista, jota ruokien kanssa lisäkkeenä tarjoiltiin. Pääruoat olivat kuitenkin erinomaisia. Suosittelen syömään turistipaikkojen ulkopuolella, missä hinnat ovat jopa puolet halvempia.

Siinä se nyt on, kuuluisa Prahan Astronominen kello! Wau!!

Ja turisteja riitti...

Ennen kaikkea kuitenkin pidimme molemmat juurikin siitä Prahan tunnelmasta, josta jo aloituskappaleessa mainitsin. Oikeastaan vain Kaarlen silta ja muut todella pahat turistirysät saivat tunnelman laskemaan, muutoin mystinen ja historiallinen fiilis säilyi hyvin joka puolella. Kummitusjuttujen ja upeiden linnojen lisäksi sitä nostattivat pienenpienet kojut syrjäisillä sivukujilla, pelottavat marionetti-nuket näyteikkunoissa, karkkikaupat, jotka myivät jättimakeisia, katujen yllä roikkuvat patsaat, sekä kaupungin läpi kulkeva Vltava. Yksi nastoimmista kokemuksista oli vuokrata söpö autonmallinen polkuvene ja polkea sillä ympäri Vltavaa.

Mainittakoon tässä vielä myös kolmas museo, jossa kävimme, nimittäin Seksivälineiden museo. Tämän museon keskeisen sijainnin aivan Prahan vanhan aukion ja astronomisen kellon vieressä huomasi selvästi, sillä toisin kuin Keskiaikaisen kidutuksen museo ja Kummitusmuseo, tämä museo oli aivan tupaten täynnä porukkaa, ja pääsylippukin oli kaksi kertaa kalliimpi (joskin myös Kidutusmuseo sijaitsee aivan Kaarlen sillan kupeessa, mutta sisäänkäynti on hieman piilossa, mikä selittänee kenties ihmisten vähäisen määrän siellä. Tai ehkä normaaleja ihmisiä ei vain kiinnosta tutustua historiallisiin kidutusmenetelmiin.). Mikäli kuitenkin kiinnostaa, miltä kivikautiset dildot, erilaiset S&M-välineet ja 1800-luvun vibraattorit näyttävät, kannattaa sielläkin pistäytyä - kokemus oli ihan hauska.

Vltava-joen voi ylittää vettä pitkin myös autolla.

Matkailijoille ei jää epäselväksi, mistä suloinen Myyrä-hahmo on kotoisin.

Palatakseni jälleen kauhujuttuihin; koska kummituksista ja kauhusta jotenkin vahingossa muodostui pikku reissumme pääteema, kävimme myös Nightmare -nimisessä kauhubaarissa, lähellä Tanssivaa taloa. Olimme täysin sattumalta löytäneet hostelliltamme Nightmaren esitteen, ja tuumasimme heti, että tuollahan täytyy käydä.
Kaverini googlaili yhtenä aamuna ennen liikkeelle lähtöämme kyseisestä baarista jotakin tietoa, ja törmäsi johonkin Thrill Parkiin hakutuloksissa. Thrill Park, siis jokin kauhuteemainen elämyspuisto Prahassa, jossa pääsee osallistumaan jonkin sortin selviytymispeliin? Ja se sijaitsee noin kilometrin päässä Nightmare-baarista? Sinnekin on päästävä!
Näin saimme siis jälleen täysin vahingossa yhden paikan lisää, johon meidän oli mentävä. Ensin kuitenkin kiertelimme vanhassakaupungissa ja navigoimme itsemme Nightmareen kauhudrinkeille. Itse otin Chainsaw-nimisen, Mojiton tyylisen juoman.

Baari oli todella cool ja hienosti sisustettu, pimeä ja hyvin punainen. Teemana ei ollut niinkään perinteinen kummituskauhu-skene, vaan kauhuleffat. Vapaasti sai istua Halloweenin Michaelin, Perjantai 13:nnen Jasonin, Nightmare on Elm Streetin Freddyn, tai Texasin moottorisahamurhaajan pöytään. Tv:ssä pyöri Jigsawn kuva. Wc-tiloissa valaistus oli hämärä ja valot räpsyivät, ja ympäri seiniä ja pönttöä oli verta. Ihan hieno kokemus siis, ja ainakin kauhuleffafaneja suosittelen ehdottomasti käymään drinkeillä kyseisessä baarissa. Mikään biletyspaikka se ei kuitenkaan ole, sillä baari on pieni, vailla minkään sortin tanssilattioita tai -musiikkia (taustamusiikkina soi raskasta metallia), ja sulkeutuu jo klo 22.

Nightmaresta suuntasimme sitten sinne Thrill Parkiin, joka oli myös herättänyt mielenkiintomme. Navigaatiosysteemimme takkuili ja akutkin alkoivat puhelimistamme loppua, mutta lopulta löysimme onneksi perille. Jo sisäänkäynnillä pysähdyimme kauhistuneina - vaikuttavan näköinen kummitushologrammi tuli meitä kohti sisältä, ja kääntyi viime hetkellä verhojen taakse piiloon. Ja nyt en puhu mistään selkeästi hologrammin näköisestä, kököstä heijastuksesta, jollaisia on vaikkapa Linnanmäen Kammokujalla, vaan ihan oikeasti pelottavasta ja hyvin tehdystä ilmestyksestä. Emme uskaltaneet hetkeen mennä edes sisälle, ja pohdimme hämmentyneinä, minkähänlainen paikka tämä oikein on. Sitten astelimme sisälle hologrammin ohi.
Meidät vastaanotti nuori mies, joka piti kokoajan sopivaa tunnelmaa yllä - hän muun muassa kysyi useasti, olemmeko aivan varmoja, että haluamme mennä läpi Scary Dungeon of Horrorsin, ja lisäksi hän kysyi kotimaatamme - siltä varalta, että hän joutuisi ottamaan yhteyttä suurlähetystöömme. Kun olimme tehneet päätöksemme, hän kertoi meille turvaohjeita ja sääntöjä, sekä turvalauseen, jonka kovaan ääneen sanomalla koko homman voisi keskeyttää - I'm a chicken. Heillä oli seinällään chicken-lista, johon oli muutaman kuukauden sisällä kertynyt yli 400 viivaa. Siis yli 400 "kanaa" oli lopettanut pelin kesken noin lyhyen ajan sisällä, vaikka olivat maksaneetkin osallistumisesta. Itse epäröin alkuun kokoajan, uskaltaako osallistua, mutta sitten tein päätöksen, että nyt on pakko. Kun olimme maksaneet ja allekirjoittaneet vastuuvapautus-kaavakkeen, en aikonut enää perääntyä mistään hinnasta. Ja muuten, maksusta puheen ollen, koko homma maksoi vain noin 15 euroa, ja kokemukseen nähden se ei ollut minusta mitään. Suomessa vastaavanlainen elämys maksaisi aivan varmasti useita kymppejä, kun pelkät lasersodatkin ovat yleensä 20-30 euroa henkilöltä.

Olimme molemmat hyvin tunnelmaan virittäytyneitä, emmekä aikoneet missään nimessä luovuttaa. Yritin hokea itselleni, että mitään pahaa ei voi oikeasti tapahtua, ja että täytyy vain edetä, ihan sama mitä tulee vastaan. Silti mikään ei ollut valmistanut meitä siihen, mitä Dungeonissa odotti. Mies varoitti meitä siitä, että paikassa on hyvin, hyvin pimeää, eikä hän yhtään liioitellut. Emme nähneet nimittäin yhtään mitään, emme toisiamme, emmekä itseämme. Vain parin millin kokoinen sininen ledivalo näytti suunnan, mihin mennä, ettemme vahingossa lähtisi takaisin päin säkkipimeässä. Etenimme todella hitaasti tunnustelemalla tietämme aina kohti seuraava ledivaloa, pitäen koko ajan toisiamme kädestä kiinni (tämä seikka mainittiin jo säännöissäkin ihan turvallisuudenkin vuoksi; toisesta ei saisi päästää irti. Tosin ei hirveämmin tehnytkään mieli irti päästää!). Ja voi, mitä kaikkea tuolla pimeydessä olikaan! En kuitenkaan aio spoilata koko kokemusta, sikäli mikäli joku muu suunnittelee samaan paikkaan menemistä.

Kaiken kaikkiaan Scary Dungeon of Horrors, kauhuprosentti 90%, oli erittäin vahvasti lupaustensa arvoinen kokemus. En tiedä, olenko koskaan eläissäni ollut yhtä peloissani. Molemmat jouduimme pariin otteeseen oikeasti pakokauhun valtaan - vaikka kokoajan tiesi, ettei mitään pahaa voi oikeasti tapahtua, sillä ei ollut mitään merkitystä. Koko homma oli toteutettu erittäin hyvin ja tunnelma osattiin niin taidokkaasti pitää yllä, ettei järjellä ollut sananvaltaa tuossa pimeässä paikassa, josta piti vain selviytyä ulos. Me kuitenkin selviydyimme loppuun asti, ja molemmat olimme lopussa hengästyneitä, hiestä märkiä ja jopa meikitkin olivat levinneet. Adrenaalinitasomme olivat huipussaan, ja sen huomasi hyvin ollessamme kokemuksen jälkeen läheisessä ravintolassa syömässä - molemmat puhua palpatimme kiihtyneinä toisillemme, kunnes yhtäkkiä voimat vain katosivat. Adrenaliini laski ja olimme lähes nukahtaa pöytään.

Valoa Dungeonissa näkyi vain silloin tällöin ja välähdyksittäin, silloin, kun meidän haluttiin näkevän jotain, mitä emme olisi halunneet nähdä. Erään valonvälähdyksen aikana meistä myös napattiin kuva, kuten kaikista muistakin aktiviteettiin osallistujista, mutta itse emme lainkaan huomanneet kuvan ottoa. Selviydyttyämme pois Dungeonista saimme sitten tämän kuvan kaupanpäällisiksi muistoksi. Ja älkää hämääntykö - meidän ilmeemme, eritoten kaverini Minnan, näyttävät suorastaan nauttivan kokemuksesta, hieman huvittuneelta jopa, mutta olimme kaikkea muuta! Lähes koko ajan kiljuimme ja nauroimme hysteeristä paniikkinaurua - se selittänee hymyn.

Yritimme hymyillä kokemuksen jälkeen, ylpeinä siitä, että selvisimme, mutta kuten kuvasta näkyy, ei hymyily oikein onnistunutkaan.

Tuo kokemus oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Jos rakastat kauhua, adrenaliinia, jännitystä, tai haluat muuten vain jotain erilaista ja extremeä Prahanreissullasi, suosittelen erittäin lämpimästi! Thrill Parkissa oli myös muita pelivaihtoehtoja; virtuaalinen zombisota, pelottavuusprosentti 60%, sekä virtuaalinen escape room, pelottavuusprosentti 30%, uskoisin, että kokeilemisen arvoisia nekin. Scary Dungeon of Horrors taitaa kuitenkin olla Thrill Parkin suosituin aktiviteetti, ja siinä pelkokerroin on aivan toisella tasolla - olethan kuitenkin itse siinä mukana oikeasti fyysisesti, ja kaikki ympärilläsi tapahtuva on todellista, eikä virtuaalilasit päässä koettua.

Kirsikkana kauhukakun päälle, kävellessämme takaisinpäin Thrill Parkilta, tuli meitä vastaan jälleen yksi kauhubaari, Fear House. Päätimme teemamme kunniaksi pistäytyä vielä sielläkin. Omistaja tuli ovelle sisäänheittämään meitä - todella hauska ja ystävällinen kreikkalainen, joka entisenä Kreikan turistikohteiden työntekijänä tunnisti heti, että puhuimme suomea. Hän olikin muuten ainoa; kaikki muut alkoivat puhua meille heti kättelyssä tšekkiä. Näytimme kuulemma molemmat aivan paikallisilta, eikä meitä meinattu uskoa suomalaisiksi. Tosin tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun meille Minnan kanssa liikkuessamme käy näin; meille aletaan usein Suomessakin puhua ensin englanniksi.
Paikallisiksi meitä luuli myös tuon kauhubaarin baarimikko, jolla oli hienot Halloween-maskeeraukset naamalla, ja joka heitti kanssamme läppää. Tämä baari oli taas sisustettu juurikin siihen klassisempaan kauhutyyliin: oli hämähäkinseittejä, lepakoita, kauhuesineitä, ja wc:n mustista peileistä tuijottivat kuolleet kasvot. Upeasti sisustettu siis! Saimme myös tietää, että Fear Housellakin oli omat kauhuaktiviteettinsa ja -labyrinttinsa. Kuitenkin koska juuri olimme selviytyneet Thrill Parkista, ei heti perään toisessa kauhu-selviytymispelissä olisi ollut mitään järkeä, tuskin olisimme edes päässeet heti perään uudelleen samaan tunnelmaan. Itse asiassa pohdimme, tuntuukohan Thrill Parkin jälkeen mikään enää miltään. Jos kuitenkin joskus matkaamme Prahaan uudelleen, tulemme varmaankin kokeilemaan jotakin Fear Housen aktiviteettia.

Lopulta meille jäi Prahasta käteen siis hyvin paljon enemmän, kuin olimme uskoneet tai osanneet kuvitellakaan. Reissuumme muodosti täysin vahingossa tällainen kauhuteema, mutta se ei haitannut yhtään, päinvastoin. Jos jossakin aikoo kokea vastaavanlaisen horror-matkan, on Praha vaikuttavan, historiallisen tunnelmansa kera siihen mahdollisesti jopa paras vaihtoehto.