Mitä tehdä Fuengirolassa nolla-/pikkubudjetilla?

Minulla ei ollut suuria odotuksia Fuengirolasta, kun suuntasin tapaamaan viime syksynä sinne muuttanutta ystävääni Jenniä helmikuussa. En erityisemmin pidä suomalaisten suosimista turistikohteista, kuten Kanariansaaret ja Espanjan Aurinkorannikko, jossa "Fuge"kin sijaitsee. Jollei Jenni olisi ollut Fuengirolassa, en varmaankaan koskaan olisi edes matkustanut sinne. Espanjaan kyllä, mutta en tähän kaupunkiin.

Kenties juuri siksi paikka tekikin minuun yllättäen hyvin positiivisen vaikutuksen - odotukseni olivat kovin matalalla ja menin paikalle lähinnä vain katsomaan ystävääni. Toki suomea kuuli jatkuvasti ympärillään, oli Tauskibaari ja muita suomibaareja, ja niin edelleen, mutta ei niin pahasti kuin pelkäsin. Kun minulla oli maahan jo kotiutunut ystävä oppaanani, pääsin kaupunkiin oikein mukavasti sisälle ja nautin neljästä päivästäni Fugessa hyvinkin paljon.

Jos on suuntaamassa Málagan alueelle Espanjaan, onnistuu budjettimatkailu helposti, ja silti saa nähdä vaikka mitä kaikkea kivaa. Meillä ei kummallakaan mennyt neljän päivän visiittini aikana juuri lainkaan rahaa - ravintoloissa syöminen on edullista, samoin julkisilla kulkeminen, ja koska majoituin Jennin luona, ei minulla mennyt yöpymiseenkään lainkaan rahaa.

Tähän postaukseen olen koonnut joitakin mahdollisia aktiviteetteja, joita kuka tahansa voi yksin, kaverin, perheen, tai kenen tahansa kanssa tehdä Fuengirolassa ja muualla lähialueilla, ja joihin ei vaadita suurta budjettia, tai välttämättä rahaa lainkaan. Paljon kaikkea muutakin ilmaista puuhaa toki seudulta löytyy - nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, joista itselläni on kokemusta (paitsi Toron luo emme patikoineet).

1. Visiitti Sohailin linnaan, eli Castillo de Sohailille

900-luvulla rakennettu upea kivilinnoitus lepää kukkulalla aivan Fuengirolan keskustan lähistöllä. Sen lisäksi, että itse linna on kiehtova nähtävyys, joka huokuu historiaa, onhan sen muureissa nähtävissä historian saatossa käytyjen sotien jäljet, sekä aukot, joista on tähystelty ja ammuttu merelle, avautuvat kukkulalta myös hienot maisemat. Tiirailla voi lähes 360 asteen näköalan verran niin kauas merelle kuin ympäri Fuengirolaakin. Linnan luo patikointi on helppoa, ja jopa pyörätuolillakin paikalle meno on mahdollista leveiden kulkuluiskojen ansiosta. Sisäänpääsy on ilmainen ja linna on avoinna tiistaista sunnuntaihin. Itse satuimme ystäväni Jennin kanssa paikalle juuri maanantaina, kun linnaan ei päässyt sisälle, mutta koska koko ulkopuolikin oli niin hieno, ei asia haitannut meitä lainkaan. Ja ainahan linnalle voi talsia uudelleenkin, se ei sieltä mihinkään katoa - tulen kuitenkin todennäköisesti vielä pistäytymään Jennin luona Espanjassa useinkin uudelleen.

2. Käppäilyä Paseo Maritimolla, eli Fuengirolan rantakadulla

Sohailin linnalle kannattaa mennä kävellen ja ehdottomasti Paseo Maritimoa, eli rantakatua pitkin. Kadulle paistaa aurinko käytännössä koko päivän, näkymä hiekkarannalle ja sen takana alkavalle merelle on kerrassaan ihana, ja kadun varrella on lukuisia ravintoloita, kuppiloita ja kauppoja, joissa voi pysähtyä ihmettelemässä sekä ostoksilla. Lisäksi rantahiekalle väsättyjä hauskoja ja hienoja erilaisia hiekkaveistoksia näkyy pitkin reittiä. Halutessaan voi veistoksen tekijälle heittää tippiä, sillä yleensä teosten edessä on jokin pussi tai astia kolikoita varten.

Kadun varrella on kaikenlaisia muitakin patsaita ja veistoksia, joista mielestäni hauskimmat olivat suuret sormet, jotka näyttivät työntyvän maan alta pinnalle.

3. Lauantain kirppismarkkinat Ferian alueella

Aivan Fuengirolan keskustan lähettyvillä järjestetään aina lauantaisin kirpparimarkkinat, joihin ihmiset tuovat omia aarteitaan ja rojujaan myyntiin. Tavaroita on näytteillä niin pöydillä, lakanoilla kuin autojen takakonteissakin. Aivan kaikkea mahdollista löytyy; tarjolla on tauluja, antiikkia, pelikonsoleita, leffoja, vaatteita, leluja, maljakoita, kirjoja... Perus kirpputori siis, mutta erittäin suuri sellainen. Aikaa kannattaa varata hyvin, mikäli paikalla oikeasti haluaa kunnolla katsella tavaroita ja kierrellä, sillä markkina-alue ulottuu melkoisen pitkälle matkalle. Kannattaa myös henkisesti varautua aivan jäätävään ihmisryysikseen ja pitää tavaroistaan hyvää huolta taskuvarkaiden varalta.

4. Patikointi El Torolle

Fuengirolan kukkuloilla näkyvällä paikalla seisoo parikymmentä metriä korkea mustan härän siluetti. Se näkyy näyttävästi niin junaan Málagasta päin kaupunkiin tultaessa kuin Fuengirolan kaduillakin talsiessa. Suuri härkä on alun perin The Osborne sherry Companyn mainokseksi rakennettu. Toron juurelle pääsee helposti kävellen.

5. Budjettishoppailua Miramarin Primarkissa ja kiinakaupoissa

Entäs jos mieli tekee shoppailemaan, mutta budjetti on tiukilla? Ei hätää, Irlantilaisen vaatekauppaketjun Primarkin liike löytyy myös Fuengirolasta, Miramarin kauppakeskuksesta, joka on ihan kivenheiton päässä Sohailin linnalta. Primark on tunnettu halpisvaateketju, jonka myymälät ovat yleensä suhteellisen isoja ja joista löytyy vaikka minkälaista eri tyylistä vaatetta, niin aikuisille kuin lapsillekin. Kaikenlaista sisustustavaraakin löytyy. Itse tulin ostaneeksi Miramarin Primarkista kolmet housut, yhden pitkähihaisen paidan, kolme toppia, kolmet alushousut ja kengät. Kaikki nämä kustansivat yhteensä noin 45 euroa. Mielestäni myös vaatteiden laatu on riittävän hyvä, eritoten hintaan nähden; saman tyylistä settiä kuin vaikkapa H&M:n vaatteet.

Budjettishoppaajalle löytyy myös niin kutsuttuja kiinakauppoja, jotka ovatkin aivan oma lukunsa. Mitä et kiinakaupasta löydä, sitä et tarvitse. Puljuja on ympäriinsä lukuisia, lähes joka kadunkulmassa, ja niistä löytyy yleensä kaikkea: päivittäistavaroita, kosmetiikkaa, vaatteita, lakanoita, astioita, keittiövälineitä, elektroniikkaa, toimistotarvikkeita, leluja, rihkamaa, mitä kaikkea ikinä keksiikään. Itse en kosmetiikkaa tällaisesta paikasta ostaisi, enkä elektroniikkaakaan, mutta joitain tuliaisia ja hyödykkeitä on hyvä kiinakaupoista etsiskellä. Hinnat harvemmin ovat yli parin euron. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokaista tuotetta tuskin on testattu EU-standardien mukaan, jos lainkaan, ja tuotteiden toimivuudesta ei ole mitään takuita. Osto on omalla vastuulla. En myöskään usko kiinakauppojen harrastavan erityisen kestävää tai eettistä tavarantuotantoa, joten on hyvä harkita, tarvitseeko jotakin oikeasti, ennen kuin sen ostaa.

6. Retki Benalmádenaan

Junalippu Fuengirolasta Benalmádenaan kustantaa edestakaisin vain pari euroa aikuiselta. Jos pitää kävelystä ja haluaa reippailla, voi sinne toki kulkea myös jalan ihmetellen samalla kaupunkia, kunhan varaa vain hyvin aikaa. Matka kävellen Fugesta Benalmádenaan on noin 12 kilometriä yhteen suuntaan.
Benalmádenasta löytyy täysin ilmainen Parque de la Paloma -puisto, jossa voi ihastella monenlaisia lintuja joutsenista nokikanoihin, sekä kotieläimiä aaseista ja vuohista kaneihin ja kanoihin. Mitä erilaisimpia ja erikoisempia kasveja on myös joka puolella puistossa; bambuja, palmuja, aloe veroja, todella erikoisia kaktuksia ja vaikka mitä muita. Erikoisia veistoksia ja patsaita löytyy, mm. päät eräällä nurmikkoalueella, joihin pääsee sisälle hengailemaan. Moni lapsi leikkikin päiden sisällä ja ympärillä. Myös lasten omia erillisiä leikkipaikkoja liukumäkineen Paloma-puistosta löytyy. Puisto on kaunis, mutta suureen väkimäärään kannattaa varautua, eritoten, jos paikalle sattuu viikonloppuna.
Benalmádenasta löytyvät myös Euroopan suurin perhospuisto Mariposario de Benalmádena, johon sisäänpääsy maksaa parikymppiä, koko perheen Tivoli World, tivolin lähellä oleva Selwo Marina-delfinaario, Puerto Marinan SeaLife, ja vaikka mitä muuta. Monenlaista tekemistä ja nähtävää siis löytyy, myös pienemmälle budjetille, tai jopa ilmaiseksi, joten ei muuta kuin valitsemaan mieleisensä.

7. Mijas Pueblo

Busseja Mijakseen kulkee hyvin ja suoraan Fuengirolasta. Myös Benalmádenasta pääsee bussilla suoraan Mijakseen, ja mehän esimerkiksi yhdistimme Benalmádenan reissumme myös Mijas Pueblossa käymiseen - ensin junalla Benalmádenaan, sieltä bussilla ylös Mijakseen, ja sieltä bussilla illalla alas takaisin Fuengirolaan. Matka yhteen suuntaan ei kauaa kestänyt ja bussilippujenkin yhteishinta taisi olla nelisen euroa per nassu.
Mijaksessa voi käydä aasi- tai hevoskärryajelulla, syödä ja juoda hyvin, shoppailla pikkuputiikeissa ja pistäytyä härkätaistelumuseossa. Siellä on kuitenkin paljon myös täysin ilmaista nähtävää; Mijas on huikean kaunis kaupunki, jossa lähes kaikki talot ovat valkoisia. Sinistä tehosteväriä käytetään valkoisia seiniä vasten esimerkiksi kukkaruukuissa ja ulkokalusteissa, mikä näyttää upealta. Ennen kaikkea korkealla sijaitsevasta Mijaksesta aukeavat kuitenkin upeat näkymät koko Fuengirolaan ja muuallekin Málagan alueelle, ja maisemia pääsee helposti ihailemaan kallioille rakennetuilta kävelypoluilta. Polkuja reunustavat teräskaiteet, joten vaaraa putoamisesta kauas alas ei ole. Ympärillä on myös valkoisten talojen lisäksi vanhoja härkätaisteluareenoita, suihkulähteitä ja vanhoja kirkkoja.
Mijaksesta löytyy myös paljon keskiaikaisia torneja, joihin pääsee itsekin - jälleen täysin ilmaiseksi - kiipeämään. Tornin huipulta maisemat näkyvät vieläkin paremmin.
Erittäin kovaan tuuleen kannattaa Mijakseen tullessa varautua.

8. Osta lähikaupasta euron viinipullo ja tuoreita hedelmiä ja nauti

Espanja on tunnettu viinimaa. Ei siis mikään ihme, että viiniä myydään jokaisessa kaupassa ja kioskissa suurissa hyllyissä, ja edullisimmat pullot maksavat euron. Kyllä, siis yhden euron. Viininystäville on siis hyvät mahdollisuudet testailla erilaisia viinejä, kun pullo ei juuri mitään maksa. Kylkeen voi ja kannattaakin ostaa tuoreita, paikallisia hedelmiä, joita myös myydään lähes jokaisessa kaupassa. Ainakin mandariinien kilohinta on yleensä alle euron - itse ostin kaksi mandariinia 13 sentillä. Maku niissä oli erinomainen, raikas ja maukas. Lisäksi toisesta mandariinista tuli kaksi siementä, jotka kuljetin mukanani takaisin Suomeen ja istutin, ja toinen niistä on alkanut jo itää!

 

Viiltäjä-Jackin ja Paholaisparturin jäljillä

Kun lähden lapsuudenystäväni Minnan kanssa johonkin, tiedän, ettei meillä tule olemaan ainakaan tylsää. Haluamme seikkailla, kokea kaikkea uutta, ja lisäksi molempia kiehtovat hyvin erikoiset, synkätkin asiat. Historia, mystisyys, legendat ja kuolema kiehtovat meitä. Kun muut turistit ihailevat moderneja rakennuksia, yleisimpiä turistikohteita ja ravaavat taidemuseoissa, me Minnan kanssa katsastamme edellä mainitut kyllä läpi, mutta lopulta huomaamme olevamme jossakin vanhassa kummituskartanossa toisella puolen kaupunkia ja juovamme paikallisen mummon kanssa kahvia.

Siksi vain parin päivän visiittimme Lontooseenkin vuonna 2015 tuntui huomattavasti pidemmältä kuin olikaan - olimme koko ajan liikkeellä, aamusta saakka, ja todellakin ehdimme nähdä todella paljon. Kävelimme joka päivä kymmeniä kilometrejä, enkä kenties koskaan eläissäni olekaan kävellyt yhtä paljoa viikonlopun aikana kuin tuolla Lontoonreissulla. Olisipa jo tuolloin ollut kännyköissä askelmittarit mukana, olisin nimittäin mielelläni nähnyt, mitä askelmääräksi olisi aina iltaan mennessä kertynyt.

Ei ollut siis meille mitenkään poikkeuksellista, että olimme jo etukäteen päättäneet lähteä Itä-Lontooseen Whitechapeliin, katsastamaan kaikki Viiltäjä-Jackin murhapaikat. Sen päätimme kuitenkin tehdä vasta toisena päivänämme; ensimmäisen päivän käytimme Buckinghamin palatsin, The Mallin, Big Benin ja Westminster Abbeyn ihailuun. Big Ben ei nimensä mukaisesti ollutkaan kovin iso - yllätyin, miten pieni se oikeastaan oli livenä. Kuvissa se oli aina näyttänyt valtavan kokoiselta. Mutta hieno tuo suuri kello ehdottomasti on, ja tietenkin on aina upeaa nähdä yksi maailman tunnetuimmista maamerkeistä, jota näkee jatkuvasti postikorteissa, tapeteissa ja sisustusesineissä.

Vaikka varsinainen kävelypäivä oli vielä vasta edessä, kertyi askeleita silti heti alkuun jo vaikka kuinka. Kävelimme The Mallin päästä päähän, bongasimme The Beatlesin levynkannesta kuulun kadunpätkän, kuljimme ohi Scotland Yardin pääkonttorin, ja teatterin, jossa esitettiin silloin Wickediä. Saimme todella hyvän kattauksen niin sanotusti ytimestä haltuumme. Vedimme valtavan kokoiset, ja etenkin kokoonsa nähden todella edulliset annokset kiinalaista. Myös klassiset fish & chipsit söimme tietysti Lontoossa.

Seuraavana päivänä heräsimme aikaisin aamulla, söimme majapaikassamme perinteisen englantilaisen aamiaisen munine, pekoneine, paahtoleipine ja marmeladaineen, ja suuntasimme Victorian metroasemalle, ja sieltä Templen asemalle. Mikä muuten yllätti positiivisesti, oli se, että vaikka metroasema oli todella ruuhkainen, ihmisvirta kuitenkin liikkui tasaisesti ja ongelmitta eteenpäin. Portteja metrolaitureille oli niin monta, että jumittavaa ruuhkaa ei päässyt muodostumaan ollenkaan, vaan massa eteni tasaista tahtia, hetkeksikään pysähtymättä, eikä aikaa siitä, kun olimme liput ostaneet, siihen, kun istuimme metrossa, mennyt montaakaan minuuttia. Olimme ehtineet jo voihkaista tuskasta, kun olimme nähneet ihmispaljouden metroon vievillä porteilla, tottuneina siihen, että jos Suomessa jossakin näkyy noin paljon ihmisiä kerralla, tarkoittaa se väistämättä vähintään puolen tunnin seisoskelua, mutta se oli onneksi täysin turha pelko. Julkinen liikenne siis toimii Lontoossa, ja on selvästi suunniteltu siten, että sitä tosiaankin käyttävät tuhannet ihmiset jatkuvasti. Suomessa voitaisiin ottaa asiasta mallia. Ja tosiaan, me olimme nimenomaan aamuruuhkassa paikalla, ja silti homma luisti kuin vettä vaan.

Suuntasimme siis Templen asemalle, sillä olimme sieltä menossa Fleet Streetille etsimään paholaisparturia. Ja sellaisen bongasimmekin! Roger's kehui kyltissään olevansa "The Demon barber of Fleet Street". Löysimme kuin löysimmekin siis Sweeney Toddin (ja mehän olemme Tim Burton-faneja molemmat, kuten arvata saattaa).

Fleet Streetiltä matka jatkuikin sitten kävellen kohti Itä-Lontoota, Spitalfieldsia ja Whitechapelia. Matkalla näimme Pyhän Paulin katedraalin, Bank of Englandin, The Gherkinin hauskannäköisen suipon rakennuksen, mielenkiintoisia taideteoksia, satoja vuosia toiminnassa olleita pubeja, sekä lukuisia vege- ja sushiravintoloita. Mikä yllätti, oli se, kuinka isolla ruokien terveellisyyttä Lontoossa mainostettiin; monien ravintoloiden ikkunoissa ja mainoskylteissä hehkutettiin healthy lifestylea. Suomessa en missään ole nähnyt vastaavaa. Tosin en tiedä, kuinka hyvin mainonta paikallisiin puree, britit kun tunnetusti ovat melko lihavaa ja epätervettä kansaa, kuten suomalaisetkin.

Mukavaa tuolla osassa Lontoota seikkaillessa oli myös se, että turisteja ei näkynyt enää missään, vain paikallisia kiiruhtamassa töihin. Turistikeskittymistä ei tosiaan siis tarvitse mennä montaa korttelia ja kadunkulmaa eteenpäin, kun pääsee jo omaan rauhaan, ja näkee enemmän paikallisten aitoa elämää, eikä mitään matkailijoille siloteltua kiiltokuvaa.

Lopulta näimme itse Whitechapelin, valkoisen kappelin, ja tiesimme olevamme hoodeilla. Olimme saapuneet Itä-Lontooseen.

Whitechapelin ja Spitalfieldsin seudut tekivät vaikutuksen! Miljöö henki mielenkiintoista nykyajan, taiteen ja rappion henkeä yhdistettynä tuohon viktoriaanisen ajan synkeään tunnelmaan, jolloin ilotytöt kansoittivat katuja ja Viiltäjä-Jack hiippaili nurkilla uutta uhriaan heistä etsien. Rakennuksia oli 1700-luvulla rakennetuista aivan uusiin ja moderneihin. Kaduilla näkyi sisäänkäyntejä pieniin kauppoihin ja aasialaisiin ravintoloihin. Turisteista ei ollut tietoakaan. Bongasimme myös Lontoon Suuren Moskeijan.

Matkan varrella tsekkailimme karttaan etukäteen merkkaamiamme Viiltäjä-Jackin surmapaikkoja, joita olimme alun perinkin Whitechapeliin tulleet etsimään, ja löysimmekin kaikki niistä. Suurin osa paikoista oli luonnollisesti muuttunut vuosien varrella, taloa kohonnut päälle ja niin edelleen, mutta jotkut paikat olivat lähes täysin muuttumattomina säilyneet 1800-luvun loppupuolelta. Eräälläkin murhapaikalla oli talo, joka oli rakennettu 1800-luvun alussa - sama talo on siis seissyt siinä ja nähnyt Viiltäjä-Jackin teot. Mieletöntä ajatella moista!

Kiertelimme Itä-Lontoota hyvän tovin, jonka jälkeen aloimme pikku hiljaa siirtyä takaisin länteen päin. Aldgaten metroasemalta sitten hyppäsimme metroon, jolla kuljimme Charing Crossin asemalle. Ainakin tuolloin, vuonna 2015, metroon sai ostettua päivälipun, jolla sai kruisailla metrolla edes takaisin niin paljon kuin halusi 24 tunnin sisällä, ja joka ei montaa puntaa maksanut. Tosi hyvä ja kätevä juttu, etenkin, jos tahtoo mennä paikkaan A metrolla, kävellä siellä tunnin, pari, jatkaa sieltä toisella metrolla paikkaan B, mennä sieltä metrolla paikkaan C, ja lopulta palata vielä metrolla majapaikalle - ajella saa vapaasti pitkin poikin Lontoota. Itse käytimme ainoastaan kaksi metromatkaa, mutta silti päivälippu tuli edullisemmaksi kuin yhdensuuntainen lippu sinne ja toinen takaisin. Meno-paluulippuja ei muistaakseni ollut valikoimissa lainkaan, tai sitten nekin tulivat kalliimmaksi kuin päivälippu.

Kävimme shoppailemassa, kuljimme halki Trafalgar Squaren, The Mallin, ja lopulta päätimme suunnata The British Museumille - joka olikin kiinni. Olimme sattuneet paikalle juuri sinä päivänä, kun museo suljettiin normaalia aikaisemmin. No, eihän siinä mitään, tutkiskelimme sitten sitä Lontoon aluetta, kävimme kivoissa kahviloissa ja kaupoissa, ja ihmettelimme jälleen paikallisten arkea.

Seuraavana aamuna, joka olikin kotiinpaluupäivämme, suuntasimme Buckinghamin palatsille katsomaan vahdinvaihtoa, eli The Changing of the Guardia, joka siellä joka aamu klo 11 suoritetaan; jokaiselle tutut Buckinghamin palatsin vartijat korkeissa karvahatuissaan ja punaisissa uniformuissaan marssivat juhlallisessa paraatissa The Mallilta palatsille. Näky oli vaikuttava ja upea - miehiä oli vähintäänkin satoja. Ensimmäisenä saapui kuninkaallinen ratsuväki hevosilla, sitten marssiorkesteri, ja huikean pitkän rivistön täynnä pasuunoita, tuubia, rumpuja ja huiluja jälkeen saapuivat aseistetut miehet. Monet pitävät vartijoita vain turistien viihdykkeenä ja hauskana showna, mutta vartijoiden tehtävänä oikeastikin on turvata kuningasperheen turvallisuus, ja he kantavat todellakin ladattuja aseita mukanaan. Itsessäni ei huvittava, musta karvahattu aiheuttanut edes hymähtelyä huolimatta sen hauskasta ulkonäöstä; vartijat marssivat niin vakavina ja arvokkaina, että he herättivät ainakin minussa ainoastaan kunnioitusta.

Onnistuimme saamaan onneksemme suhteellisen hyvät paikat, niin, että jopa näimme paraatin, vaikka olimme vasta ehkä puolta tuntia ennen alkua paikalla. Koko palatsin edusta oli nimittäin silloin jo aivan täynnä ihmisiä. Muutoinkin paikalla oli vähän sellainen maailmanlopun meininki; turisteja oli joka puolella silmänkantamattomiin, kaikki tungeksivat ja tuuppivat toisiaan, ja itse lievästi klaustrofobisena koin melko syvääkin ahdistusta ennen paraatin alkua, kun en päässyt liikkumaan mihinkään. Jotenkin mystisesti me kuitenkin onnistuimme änkemään itsemme lähes eturiviin, ja tilaa ympärillä oli sentään sen verran, että pystyin kameraani käyttämään. Vahdinvaihdon päätyttyä, ihmisten lähtiessä liikkeelle, oli kuitenkin sama kamala tungos jälleen läsnä. Paikoin jouduimme vain seisomaan paikallamme, sillä ympärillä oli niin paljon ihmisiä, jotka eivät liikkuneet, eikä heidän ohitseen päässyt mitenkään, miltään puolelta. Jos siis kärsii pahasta väkijoukkojen tai ahtaiden paikkojen kammosta, kannattaa The Changing of the Guard skipata Lontoossa kokonaan, tai vähintääkin katsella sitä hyvän etäisyyden päästä kiikareilla.

Vahdinvaihdon jälkeen olikin aika luovuttaa huoneemme majatalostamme. Meillä oli kuitenkin vielä useita tunteja siihen, että tulisi lähteä lentokentälle, joten veimme laukkumme Victorian bussiasemalle säilytyslokeroihin talteen, ja jatkoimme käppäilyä kaduilla. Teimme visiitin myös viereiseen Victoria Libraryyn, jossa tutkailimme tietenkin Viiltäjä-Jackia koskevaa kirjallisuutta. Viimeinenkin päivämme Lontoossa sujui mukavan kiireettömänä ja rentona, paikallisiin sulautuen.

Lontoo jätti minulle sellaisen fiiliksen, että takaisin on ehdottomasti jonakin päivänä päästävä. Paljon ehti nähdä ja kokea vain parissakin päivässä, kun heräsi joka aamu hyvissä ajoin ja pysyi liikkeellä, eikä jäänyt majataloon nyhjöttämään. Kuitenkin todella paljon jäi silti näkemättä: London Bridge, London Eye (tai no, sen näimme, mutta emme olleet kyydissä), ja esimerkiksi se British Museum, sen ollessa kiinni. Olisin myös halunnut käydä Baker Streetilla - ihan vain siksi, koska Sherlock Holmes "asui" siellä. Toki myös Madame Tussaudsin vahakabinetti olisi varmasti mielenkiintoinen. Sekin käynti jäi kuitenkin väliin. Onneksi Lontoo on kuitenkin niin lähellä, ja lennot sinne saa niin edullisesti, että uuteen visiittiin ei paljoa vaadita. Esimerkiksi toinen tällainen pitkä viikonloppu voisi olla oikein hyvä. Tai vaikka parikin sellaista. Matkaan voisin hyvin lähteä yksin. Lontoossa oli niin mukava ja leppoisa tunnelma, ja huolimatta siitä, että se on 11 miljoonan asukkaan kaupunki (koko Suur-Lontoon alue), en missään kohtaa tuntenut oloani turvattomaksi. Itä-Lontoostakin meitä etukäteen varoiteltiin, että siellä asuu epämääräistä sakkia ja että kannattaa olla varovainen, mutta ei siellä päivänvalossa tuntunut lainkaan uhkaavalta yhtikäs mikään. Maalaisjärkeä toki täytyy käyttää; ei liiku yöaikaan syrjäkujilla, pitää tavaroistaan kiinni eritoten ihmismassojen keskellä, eikä näytä siltä, että olisi täysin huijattavissa ja eksyksissä (vaikka oikeasti olisikin).

Lontoo on punaisia puhelinkoppeja, mustia takseja, Big Ben, kuninkaallista menoa ja kaksikerroksisia busseja. Se on kuitenkin paljon muutakin; jatkuvasti soivia hälytysajoneuvojen sireenejä, kadulla lojuvia roskapusseja, ruuhkaisia katuja ja rautatieasemia, perään kadulla vislailevia työmiehiä. Modernia ja keskiaikaista arkkitehtuuria, viktoriaanisen ajan henkeä, ystävällisiä ihmisiä (mm. eräs ihana mummo tuli ihan oma-aloitteisesti neuvomaan meidät hotellillemme, kun emme alkuun meinanneet sinne löytää!), ja kerta kaikkiaan ihanaa ympäröivää fiilistä. Lontoo on sellainen kaupunki, johon rakastuu, ja johon haluaa matkustaa yhä uudelleen - kuten myös minä aion tehdäkin.